Mainos

Lähi-idän kriisi kuumentaa myös suomalaisten tunteita

Kun Lähi-idässä alkaa ilmapiiri kiristyä ja uutisointi alueelta lisääntyä, myös uutistoimituksien palauteposti alkaa pullistella.

Viime päivien aikana kymmenistä palautteista on saanut lukea median suosivan vuorotellen joko palestiinalaisia tai israelilaisia. Lähi-itä-uutiset on luettu harvinaisen tarkkaan ja uutisten sisältä löydetty pienimpiäkin nyansseja, joilla puolueellisuus suuntaan tai toiseen voidaan palautteen antajien mukaan selkeästi todeta.

Lähi-idän asiantuntijan professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan suomalaisten valtamedioiden uutisointi aiheesta on niin puolueetonta kuin se vain voi olla. (Katso jutun karttakuva Gazan kaistasta. Klikkaa kuva suuremmaksi.)

- Tietysti välillä kansainväliset uutistoimistot kääntävät asioita tiettyyn suuntaan ja se voi näkyä myös Suomessa julkaistavassa materiaalissa.

Palestiina - Israel-kysymys tuntuu kuohuttavan suomalaisia myös laajemmin. Eri sivustojen nettikeskusteluissa on viime päivinä käyty tulenkatkuista ajatustenvaihtoa yli 50 vuotta jatkuneesta kriisistä.

Hämeen-Anttila uskoo, että suomalaisten osin kiihkomielinenkin suhtautuminen asiaan johtuu osin siitä, että pitkään jatkunut konflikti on juurruttanut suomalaisen näkemään tilanteen vahvasti yhdeltä kannalta ja siihen näkökulmaan on kivetytty.

Toisaalta myös eri väestöryhmillä on omia intressejä.

- Meillä on tällaista kristillistä suhtautumista, jossa Israelilla katsotaan olevan tietty erityisasemansa, ja siltä puolelta tulee hyvin kovaa Israelin puolustamista.

Yhtä lailla suomalaisten mielipiteitä muokkaavat suurvaltapolitiikka ja Israelin ystävyyssuhde Yhdysvaltoihin. Harvassa ovat sellaiset ihmiset, jotka vastustavat Yhdysvaltoja mutta puolustavat Israelia.

- Palestiinalaisistahan tuli 1960-luvulla Yhdysvaltain hegemonian vastustamisen symboli, ja jo silloin ja yhä edelleen etenkin vasemmiston puolella on ollut vahvaa palestiinan puolelle asettumista.

Osittain siis myös suomalaisten poliittinen kanta vaikuttaa siihen, kumman puolella kriisissä ollaan.

- En ole koskaan nähnyt sellaista gallupia, mutta pitäisin itsestään selvänä, että jos tehtäisiin tällainen gallupkartta kokoomuksesta vasemmistoliittoon, niin vasemmiston ja vihreiden puolelta löytyisi paljon enemmän tällaista Palestiina-myönteisyyttä, ja vastaavasti oikeistopuolelta Israel-myönteisyyttä. Mutta se ei toki tarkoita, että se menee tasan juuri näin.

Monilla myös mielukuva Daavidista ja Goljatista saattaa vaikuttaa siihen, kumman puolelle kriisissä asetutaan.

- Israelin sotakoneisto on hyvin iso ja tehokas, ja kyllä varmasti aika monelle tullee tietynlainen mielikuva pienen taistelusta suurta vastaan, ja palestiinalaiset saavat siitä ikään kuin sympatiaa, kun he taistelevat - voisi sanoa paljain nyrkein panssarivaunuja vastaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.