Mainos

Lähipäivinä sateita, Käsivarteen räntää ja lunta

Suomen yli kulkee sateita tänään ja lähipäivinä. Käsivarressa ja Luoteis-Lapissa osa sateista tulee räntänä ja lumena jo keskiviikkona.

Lämmin rintama hajanaisine sateineen on levittäytynyt tänään Suomen ylle lounaasta.

– Illalla sateet liikkuvat Lappeenranta-Jyväskylä-Kokkola -linjalle ja voimistuvat selvästi, sanoo MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Ensi yönä Lapin selkeillä alueilla lämpötila painuu pakkaselle. Keskiviikkoaamu on laajalti sateinen.

– Sadealueen etureunassa sataa Lapin luoteisosassa ja Käsivarressa räntää tai lunta. Ajokeli voi olla huono. Käsivarressa voi olla päivälläkin pakkasta ja lunta voi tulla useita senttejä huomisen aikana. Muualla sateet ovat vettä. Päivällä eniten sataa maan itä- ja pohjoisosassa, etelämpänä sateet ovat hajanaisia, ennustaa Markus Mäntykannas.

Keskiviikko on melko tuulinen päivä koko maassa. Lämpötila kohoaa yli kymmeneen asteeseen Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisessa ollaan viiden asteen molemmin puolin.

Torstaina Etelä- ja Keski-Suomen yli liikkuu sateita. Pohjoisesta alkaen sää poutaantuu ja muuttuu selkeämmäksi. Samalla myös kylmenee, kun tuulet kääntyvät matalapaineen jälkipuolella puhaltamaan Jäämereltä.

Etelä-Suomessa on torstaina vielä 10-14 asteen lämpötiloja. Keski- ja Pohjois-Suomessa jäädään alle kymmeneen asteeseen, Lapissa paikoin vain muutamaan lämpöasteeseen.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV3:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.