Mainos

Lahja viimeisteli Astan ja Veeran jälkiä

Eilinen Lahja-myrsky sai aikaan uusia sähkökatkoksia entisten myrskyjen päälle. Vaikutuksiltaan se oli kuitenkin aiempia lievempi. Vikailmoitusten määrä lisääntyi Vattenfallin verkossa tuhansiin Hämeessä ja Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.

Sähköjä saatiin kuitenkin paikoin palautetuksi nopeaan tahtiin. E.ON-verkossa Kainuussa katkokset lisääntyivät myös useaan tuhanteen.

Etelä- ja Pohjois-Savossa on yhä tuhansia taloja sähkömotissa. Korjausurakan arvioidaan kestävän vielä ensi viikon. Pohjois-Karjalassa sen sijaan on enää vähän sähköttömiä kohteita.

Sähköyhtiöiden mukaan työtä hankaloittaa Itä-Suomessa hellesää, mikä on iäkkäimmille korjausmiehille terveysriski.

Pirkanmaalla on raivattu eilisen rajun myrskyn tuhoja. Aluepelastuslaitokselle on tullut noin 250 hälytystehtävää eilisen iltapäivän jälkeen. Palomestarin mukaan pelastuslaitos ehtii hoitaa vain kiireellisimmät tehtävät. Puiden raivaamista teiltä haittaavat alas tippuneet sähköjohdot. Pelastuslaitos ei voi koskea vaarallisiin johtoihin, vaan niiden korjaaminen täytyy jättää sähköyhtiölle.

Kovia ukkosia voi olla odotettavissa myös tälle päivälle. Päivystävän meteorologin mukaan voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja esiintyy pääosin Länsi-Suomessa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.