Mainos

Lahtelaisäiti järkyttyi: Pehmusteen läpi työnnetty neula raapi vauvan selän vaipanvaihtopaikalla

Lahdessa asuva kahden lapsen äiti Jonna Myller koki todellisen järkytyksen ja epäuskon tunteen, kun hän huomasi pienen vauvansa selän olevan naarmuilla. Syyksi paljastui paikallisen kirjaston vaipanvaihtoalustan läpi työnnetty neula.

Myller oli kirjastossa neljä kuukautta vanhan poikavauvansa toissapäivänä tiistaina. 

– Ensimmäisellä kerralla vaihdoin samalla vauvalta vaatteet, kun body oli likaantunut. Vauva kyllä huusi, mutta ajattelin, että vaipanvaihtoalusta oli hieman kylmä eikä hän muutenkaan aina niin siitä vaipanvaihdosta tykkää, niin kuin ei suurin osa vauvoista, äiti Jonnan Myller kertoo MTV uutisille.


Ennen kotiin lähtöä äiti halusi vielä uudelleen vaihtaa vauvaltaan vaipan. Kyseessä oli siis jo toinen vaipanvaihto samalla hoitoalustalla. 

– Toisella kerralla siinä pyllyä pestessäni ihmettelin selkään ilmestynyttä naarmua, ja ihmettelin etten ollut sitä aikaisemmin huomannut. Mietin, että mistä se oli voinut tulla, kun harvoinpa pieni vauva voi itseään satuttaa huomaamatta.

– Se ilmeisesti laukaisi jonkun hälytyskellon päässäni ja huomasin terävän neulan törröttävän vaipanvaihtoalustan läpi, äiti kertoo. 

Epäuskoa ja järkytystä

Jonna Myller kertoo tuijottaneensa neulaa epäuskoisena.

– Olin järkyttynyt. Jäin tuijottamaan sitä alustaa ja mietin mielessäni vauva sylissä, että tarvitseekohan tästä kertoa kirjaston henkilökunnalle, kunnes tajusin, että tietenkin minun on kerrottava. En tiennyt mitä tehdä ja miten se naula saattoi siinä olla.

Kirjaston henkilökunta oli Myllerin mukaan yhtä kauhistunutta.

– He olivat myös hyvin järkyttyneitä, että miten joku voi tehdä näin. Tuijottivat sitä siinä kanssani. Ottivat tietenkin neulan pois. ettei se satuta enää ketään muuta.

Neula oli ilmeisesti laitettu asemiinsa vain pikkuisen aiemmin.

– Kävimme samassa kirjastossa jo edellisenä päivänä ja silloinkin vauva protestoi, mutta silloin en ainakaan illalla huomannut mitään jälkiä selässä. Voisin kuvitella, että neula oli ilmaantunut sinne maanantaina iltapäivällä tai tiistaina ennen kun me menimme sinne uudestaan. 

Äiti soimaa itseään

Vauvalle ei onneksi tunnu tapahtuneesta traumoja jääneen, ainakaan vaipanvaihtoa hän ei protestoi tavallista enempää. Äidillä sen sijaan tapauksen unohtamisessa mennee pidempään.

– Hyvin monta kertaa olen itseäni syyttänyt siitä, että miten en oikeasti sitä neulaa siinä huomannut.

– Minua kouraisee mahasta joka ikinen kerta kun ajattelen sitä tilannetta. Että olen oman lapseni siihen pöydälle laskenut ja häneen on sattunut ja minä en ole sitä siinä tilanteessa heti tajunnut, äiti kuvaa tuntojaan. 

Onko vauva nyt saanut sitten ekstrahellyyttä?

– Kyllä hän on nyt saanut oman osansa huomiosta, äiti kertoo nauraen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.