Mainos

Laillistamaton psykologi paljastui Jyväskylässä

Jyväskylässä on paljastunut psykologi, jolta puuttuu Valviran vaatima laillistus.

Yli 60-vuotias nainen ehti työskennellä Keski-Suomen keskussairaalassa 17 vuotta.

Johtajaylilääkäri Markku Voutilaisen mukaan sairaalan lääkärit kiinnittivät huomiota siihen, että psykologin tutkintapöytäkirjojen ja lausuntojen välillä oli ristiriitoja. Nainen vapautettiin tehtävistään keväällä, ja hänen irtisanomisaikansa päättyy marraskuussa.

– Uskoisin, että peruuttamattomia vahinkoja potilaille ei ole tullut, sanoo Voutilainen.

Laillistamaton psykologi työskenteli foniatrian ja lastenneurologian yksiköissä. Hän ei tehnyt yksin hoitopäätöksiä, vaan toimi osana lääkärin johtamaa työryhmää. Hän on suorittanut psykologian laudaturopinnot 1970-luvulla.

Laillistamattomasta psykologista uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.