Mainos

Laittomasta metsäkartellista puun myyjille miljoonien tappiot

Metsänomistajat harkitsevat oikeustoimia. Metsäyhtiöt tulevat taistelemaan myyjäosapuolta vastaan.

Metsänomistajien mahdollisuudet saada korvauksia isojen metsäyhtiöiden vuosia kestäneestä raakapuun ostokartellista ovat jäämässä vähäisiksi.

MTV:n uutisten mukaan metsänomistajat ovat menettäneet puukauppatuloja arviolta satoja miljoonia euroja vajaan 10 vuoden aikana. Metsänomistajat harkitsevat oikeustoimia, mutta menetysten näyttäminen toteen on vaikeaa.

Metsäyhtiöt tulevat oikeudessa taistelemaan myyjäosapuolta vastaan keinoja kaihtamatta, koska jos metsäyhtiöt tuomittaisiin oikeudessa korvauksiin yhdelle myyjälle, lankeaisivat kaikki kartellikorvaukset maksettaviksi.

USA:n kartellisotkujensa pakottamana UPM Kymmene ilmiantoi vuonna 2004 kotimaisen puunostokartellin, johon kuuluivat sen lisäksi Stora Enso sekä Metsäliitto. Kilpailuvirasto syyttää metsäyhtiöitä kilpailulakien rikkomisesta raakapuun hankinnassa vuosina 1997-2004. Tuona aikana tehtiin noin miljoona puukauppaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.