Mainos

Laki maksuhäiriöistä muuttui - tuloksena tuhansia uusia nimiä rekisteriin

Luottotietolain muutos on tuonut suuren määrän uusia maksuhäiriömerkintöjä Suomen Asiakastiedon rekistereihin.

Yhtiön mukaan uusia merkintöjä on tallennettu yli 36 000 suomalaiselle yhteensä 1,7 miljardin euron edestä. Heistä 4400:lla ei ollut aiempia maksuhäiriömerkintöjä.

Lainmuutos pitkäkestoisesta perinnästä merkitsee sitä, että merkintöjä voi nyt tulla myös sellaisille henkilöille, jotka ovat olleet ulosottoperinnässä kahden vuoden aikana vähintään 18 kuukautta.

Ennen rekisterimerkintään vaadittiin, ettei velalliseen saatu yhteyttä tai häneltä saatu perittyä mitään saatavia. Nyt merkintöjä on voinut tulla muun muassa henkilöille, jotka ovat maksaneet elatusmaksujaan jatkuvasti ulosoton kautta.

Eniten uusia merkintöjä tuli 45-49-vuotiaille miehille, joita oli lähes joka kymmenes merkinnän saaneista.

Maksuhäiriömerkinnät poistetaan, jos velat maksetaan kokonaan pois ja Asiakastieto saa asiasta tiedon ulosottoviranomaiselta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.