Mainos

Lakinaisesta vallan huipulle - tällainen on eduskunnan uusi pääsihteeri

Eduskunnan pääsihteeriksi valittu nykyinen lainsäädäntöjohtaja Maija-Leena Paavola on ensimmäinen nainen, joka on valittu tähän eduskunnan korkeimpaan virkaan.

Taannoisessa suomenlaki.comin haastattelussa hän lertoo lempikirjakseen Gabriel Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden ja kertoo myös harrastavansa sauvakävelyä.

Vuonna 1956 syntynyt Paavola on tehnyt pitkän uran eduskunnassa. Hän aloitti vuonna 1991 oikeusasiamiehen kansliassa. Vuonna 1997 hän siirtyi eduskunnan keskuskansliaan. Lainsäädäntöjohtajana hän aloitti vuonna 2012.

Hän kertoo suomenlaki.comille miettineensä tarkkaan lainsäädäntöjohtajaksi hakemista.

– Olin koko työurani ollut asiantuntijana. Lainsäädäntöjohtajan tehtävähän on esimiestehtävä. Moni talon sisältä kehotti hakemaan ja punnitsin tarkkaan hakemista - ehkä naisille tyypilliseen tapaan.

Samassa haastattelussa hän kertoo tulleensa Turun yliopistoon maalta vuonna 1967.

– Tuona aikana itsenäistyin, sain elinikäisiä ystäviä ja Turku jäi mieleeni ihanana kaupunkina.

Paavola on valmistunut Turun yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1981. Hän on myös varatuomari.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.