Mainos

Lakko vaarantaa myös huomisen lentoja

Finnair joutuu perumaan huomennakin lentoja, jos lentokenttien teknisen henkilöstön lakko jatkuu. Varmoja peruutuksia on toistaiseksi vain Müncheniin suuntautuva aamulento. Lisäksi yksittäisiä peruutuksia saattaa tulla, lähinnä sellaisilla reiteillä, joita lennetään monta kertaa päivässä.

Toista päivä jatkuvassa teknisten lakossa on noin 900 lentokoneasentajaa ja -mekaanikkoa. Työkiistan vuoksi jouduttiin tänään perumaan kolmisenkymmentä lentoa, joista suurin osa oli Finnairin.

Lakko tarkoittaa käytännössä sitä, että koneiden huolto- ja tarkastustöitä ei tehdä, joten koneet jäävät kentälle sitä mukaa kun ne Suomeen palaavat.

Riidan sovittelu on parhaillaan käynnissä. Neuvottelut työehtosopimuksesta ovat jumiutuneet kiistoihin etenkin työajoista ja irtisanomissuojasta.

IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari oli alkuillasta MTV:n haastattelussa toiveikas, ja sanoi sovun olevan löytymässä lähes kaikista ongelmakohdista. Palvelualojen ammattiliiton PAM:in johtava lakimies Petri Verronen ei ollut yhtä optimistinen.

- Me olemme käyneet keskusteluja, olen ollut yhteydessä myös ilmailualan unionin puheenjohtaja Haapasaareen ja keskusteluja on käyty, katsotan sitten. Kyllähän tässä ratkaisua täytyy vaan yrittää. Tilanne on tietysti hankala, asiat ovat vaikeita.

Pienemmillä ei hätää

Blue1 pyrkii lentämään huomenna aikataulujen mukaisesti. Peruutuksia tehdään vasta, jos tilanne siltä vaikuttaa. Finncomm pystyy edelleen lentämään normaalisti, vaikka lakko jatkuisikin.

Lakko ei myöskään tuonut tänään sotkua Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Useimpien lentoasemalla olleiden matkustajien lennot sujuivat normaalisti.

(MTV3)

Katso Seitsemän uutisten juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.