Mainos

Lakko voi sulkea Alkot torstaina

Mikäli Alkon työriidassa ei päästä sopuun, sulkee lakko Alkon myymälät torstaista lähtien. Neuvotteluja alan työehtosopimuksista on määrä jatkaa huomisiltana.

Alkon myymälöitä uhkaava lakko pyritään estämään vielä huomisiltana käytävissä neuvotteluissa. Mikäli ratkaisua työehtosopimuksia koskevaan kiistaan ei saada aikaan, lakko sulkee torstain vastaisena yönä kaikki Alkon myymälät.

Mahdollisen työtaistelun piirissä ovat STTK:laisiin Alkoholikaupan ammattiliittoon ja Alkoholialan toimihenkilöihin kuuluvat noin 2000 työntekijää. Alkon työriitaa selviteltiin piirisovittelija Esa Lonkan johdolla viimeksi viikonloppuna, jolloin merkittävää edistymistä ei kuitenkaan vielä tapahtunut. Nyt osapuolten on määrä tavata kello 17, joten kiistan ratkaisu jäänee iltaan tai yöhön.

Tavanomaisten palkkatasoa koskevien kysymysten ohella tilannetta vaikeuttaa kiista alalle sovellettavasta työehtosopimuksesta. Liittojen mukaan Alko on ollut haluton tekemään helmikuussa päättyneen sopimuksen kaltaista ratkaisua, koska se haluaa tilalle muita kaupan alan työehtoja vastaavan sopimuksen. Alkon henkilöstö katsoo, että omasta talokohtaisesta sopimuksesta luopuminen johtaisi työehtojen heikentymiseen ja veisi oikeuksia neuvotella itse sopimuksen sisällöstä. Kiistoja käydään myös mm. osa-aikaisten työvuoroista.

Alko haluaa yhdenmukaistaa kaupan sopimuskenttää

Alko, kaupan järjestöt ja EK:hon kuuluva Erityispalvelujen työnantajaliitto haluavat yhdenmukaistaa sopimuskenttää ja samalla tehostaa toimintoja työaikajärjestelyillä. Alkon liitot ovat todenneet vaativansa palkankorotuksiltaan hieman tupotason ylittävää sopimusta, mutta työnantaja laskee kustannusten olevan moninkertaisia.

Koska alan henkilöstöstä noin 70 prosenttia on osa-aikaisia, palkankorotusten halutaan nostavan enemmän matalampia taulukkopalkkoja. Liittojen emojärjestö Ammattiliitto Suora on tukenut niitä maksuvälinesaarrolla. Alkossa on jo ylityökielto, joka ei kuitenkaan ole juuri vaikuttanut myymälöiden toimintaan. Yhteistyötä on pohdittu myös Norjan ja Ruotsin kollegojen kanssa.

Lakko sulkisi myös Alkon aluetoimistot ja pääkonttorin. Ravintolat toimivat normaalisti. Alkot ovat viimeksi olleet yli kuukauden pituisissa lakoissa vuosina 1972 ja 1985.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.