Mainos

Lämmin pääsiäinen tulossa – missä jopa 20 astetta?

Perjantaina sateita tulee vielä osassa maata, mutta sen jälkeen sää poutaantuu ja lämpenee päivä päivältä ensi viikon alkua kohti. Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötilat kohoavat pääsiäisen aikana ja ensi viikolla paikoin jopa 20 asteeseen.

Sadealue kulkee maan keski- ja pohjoisosan yli pitkäperjantain aikana.

– Perjantaina aamulla Lapissa voi tulla paikoin lunta. Maan länsiosasta kohti Kainuuta ulottuvalla alueella sataa vettä. Sadealue kulkee kohti itää ja näillä näkymin etelä jää ilman sateita perjantaina. Sateet väistyvät idästä illalla, jolloin Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois-Karjalassa voi tulla myös lunta ja räntää, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Perjantain lämpötilat ovat sateisilla alueilla laajalti 5-10 asteessa, Lapissa on hieman lämpöasteita. Etelässä, ja ennen sadetta myös idässä, lämpötila voi nousta yli kymmeneen asteeseen.

Perjantain sateiden jälkeen sää poutaantuu laajalti loppupääsiäiseksi. Viikonlopun aikana Ylä-Lapissa voi kuurotella vettä tai lunta.

– Lauantaina taivaalla on vielä pilviharsoa. Etelässä lämpötila kohoaa ylimmillään 15 asteeseen, Oulun korkeudelle asti ollaan kymmenessä asteessa, Lapissa 5-10 asteessa. Lapissa lauantai on tuulinen päivää, tuntureilla puhaltaa navakka tuuli, toteaa Liisa Rintaniemi.

Joko 20 astetta rikki?

Sunnuntaina suuressa osassa maata kirkastuu ja sää on aurinkoista.

– Ylimmät lämpötilat voivat kohota lounaan sisämaassa sunnuntaina 17-18 asteeseen, maanantaina jopa 20 asteeseen.  Ja jos 20 astetta ei vielä maanantaina mene rikki, niin sitten tiistaina. Ensi viikolla maan eteläosaan on tulossa lämmin jakso, sanoo Liisa Rintaniemi.

Maanantaina Pohjois-Pohjanmaalla asti voi olla 15 astetta, idässä on hieman viileämpää. Merituuli viilentää rannikkoja ja lämpötila voi jäädä rannikoilla alle kymmeneen asteeseen viikonloppuna.

Yöpakkasia on edelleen pohjoisessa ja paikoin maan keskiosassa. Sunnuntain vastaisena yönä myös etelässä voidaan käydä nollan vaiheilla. Korkeapainesäässä vuorokauden sisäiset lämpötilaerot ovat suuria.

Pääsiäisestä on tulossa vuodenaikaan nähden lämmin. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan päivälämpötila on tähän aikaan tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa noin 6-10 astetta, mutta 15 asteen päivälämpötilatkaan eivät ole etelässä harvinaisia. Suuressa osassa Lappia ylin lämpötila on keskimäärin noin viidessä asteessa ja Pohjois-Lapissa ylin lämpötila on nollan tienoilla.

Korkein pääsiäisen lämpötila on vuonna 2000 Kouvolassa mitattu 24,9 astetta. Silloin toinen pääsiäispäivä oli 24. huhtikuuta eli hieman tätä vuotta myöhemmin.

Pääsiäisen paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso videolta pääsiäisen ennuste.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.