Mainos

Lämpimästä pitänyt Hassan ihastui kylmyyteen – Suomen syksy kiehtoo turvapaikanhakijoita

Onkimista, ulkoilua, leikkimistä ja oppimista, tätä on turvapaikanhakijaperheen elämä Muhoksen Päivärinteen hätämajoitusyksikössä. MTV uutiset selvitti, miten syksyn saapuminen ja lähenevä talvi näkyvät turvapaikanhakijoiden arjessa. 

Puista tippuvat lehdet ja kylmenevät säät eivät hetkauta Muhoksen Päivärinteen hätämajoituksessa asuvaa Irakista tullutta nelihenkistä perhettä. Perheen äidin, Ibtihal Ahmadin, mukaan syksy kiehtoo heitä. Ahmad kertoo, että hänen miehensä, Hassan, piti ennen lämpimästä, mutta Suomi on muuttanut käsityksiä.

– Hän ei ennen pitänyt kylmästä, mutta täällä hän on oppinut pitämään siitä, kertoo Ibihal Ahmad. 

Pihalla leikkejä ja yhdessäoloa

Perheen viikkoon kuuluu ulkoilua ja leikkimistä. Lapset leikkivät hätämajoitusyksiköstä saaduilla leluilla ja palapeleillä. Ulkona käydään leikkipuistossa ja lisäksi perhe käy kävelemässä lähialueella suomalaisten ja muiden turvapaikanhakijoiden kanssa. Perheen äiti opettaa myös vapaa-ajalla lapsilleen aakkosia ja numeroita. 

Vastaanottokeskuksissa ja hätämajoituksissa järjestetään myös muuta aktiviteettia turvapaikanhakijoille. Esimerkiksi Oulun vastaanottokeskuksessa Heikinharjussa järjestetään joka lauantai lapsille elokuva- ja piirrettyilta, kertoo kahden lapsen äiti Sajah Mohamed Ali. Oulun vastaanottokeskuksessa järjestetään myös jalkapallopelejä ja retkiä perheen pienimmille läheisille leikkipaikoille. 

Lumi on ihmeellinen asia - ja sitä odotetaan

Perhe kertoo, että syksyä ja talvea he ovat aiemmin nähneet vain piirretyissä ja elokuvissa. Perheen vanhin lapsi, Sajad oli erityisen innoissaan kuullessaan, että he menevät Suomeen, jossa tulee talvisin lunta.

– Kun kerroin, että menemme lumiseen maahan hän oli todella iloinen, hymyili ja oli innoissaan. Me muut olimme väsyneitä, mutta innoissamme, kertoo Ahmad. 

Perheen mielestä syksy on alkanut hyvin, vaikka kylmää on ollut. Lämpimät vaatteet ja oikea asenne ovat auttaneet. 

– Lapset tarkenevat mennä ulos kylmään. He juoksevat ja kävelevät, jolloin heille tulee lämmin, valaisee Ahmad. 

– He rakastavat mennä ulos, jatkaa Ahmad iloisena. 

Vaatelahjoituksia tullut erityisesti lapsille

Päivärinteen hätämajoitusyksikön johtajan Erja Leppälän mukaan vaatteita Päivärinteen hätämajoitusyksikköön on pyydetty ja saatu hyvin kaikille asukkaille, niin perheille kuin yksin tulleille naisille ja miehille. Erityisesti talvivaatteita on saatu lapsille. 

Tuleva talvi vaatii myös opastusta turvapaikanhakijoille. Henkilökunta opastaa esimerkiksi kerrospukeutumiseen ja kehottaa varautumaan kylmeneviin ilmoihin, kertoo Leppälä. Leppälän mukaan kylmyys ei ole pelottanut kaikkia turvapaikanhakijoita, sillä pihalla on nähty myös pelkissä shortseissa olevia ihmisiä, vaikka edellisyönä on ollut pakkasta.

–Yksi ohut mekko ei riitä, totaa Leppälä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.