Mainos

Lankia peruu puheensa Korhosen valtakirjoista

Joutsen Median yhtiökokouksessa käytetty Maaseudun säätiön valtakirja oli väärin myönnetty, mutta kokouksen päätökset ovat silti päteviä.

Säätiön varapuheenjohtaja Eero Lankia sanoo, että valtakirja viittasi säätiön hallituksen helmikuiseen päätökseen, jossa yhtiökokoukseen valtuutettiin Aki Haaro ja varamieheksi Jarmo Korhonen.

- Haaro on saanut Maaseudun säätiöltä koko vuodeksi oikeuden edustaa säätiötä Joutsen Median kokouksissa. Haarolle olisi riittänyt pöytäkirjaote kokouksesta, mutta Jarmo Korhonen on kirjoittanut valtakirjan. Siinä on se pieni virhe, että Korhosella ei ole nimenkirjoitusoikeutta säätiön nimissä, Lankia sanoo.

Lankia sanoi tänään Ylen Ykkösaamussa, että muotovirhe mitätöi yhtiökokouksen päätökset. Valtakirjojen avulla muutettiin osakkeenomistajien etukäteen sopima hallitus.

Joutsen Media järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen elokuussa, kertoo Suomenmaa. Pääministeri Matti Vanhanen haluaa erota yhtiön hallituksesta.

Lankian uudesta tulkinnasta kertoi ensimmäisenä Kaleva.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.