Mainos

Lännen Media: AKT valmis lakkoon, jos pakkolait etenevät

Auto- ja kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n vaikuttajat ovat valmiita poliittiseen lakkoon jo ensi keväänä, jos hallitus ei vedä pakkolakiesityksiään pois eduskunnasta.

Asia selviää Lännen Median kyselystä, johon vastasi 75 AKT:n vaikuttajaa ja aktiivia. Neljä viidestä vastaajasta oli lakon kannalla.

Kyselyyn vastanneet ammattiliiton hallituksen jäsenet ovat kaikki poliittisen lakon kannalla, jos hallitus runnoo läpi pakottavan lainsäädännön.

Vastauksissa hallituksen kaavailujen uskotaan leikkaavan yksityistä kulutusta voimakkaasti.

– Hallituksen hulluihin leikkauksiin on tultava loppu vaikka yleislakon keinoin, jos pelkät poliittiset mielenilmaukset eivät riitä, sanoi hallituksen jäsen Jani Hartikka Lännen Medialle.

Vain yksi viidestä vastaajasta uskoo, että työmarkkinoilla päästään ensi vuonna yhteiskuntasopimukseen. Pakkolakien voimaantuloon uskoi kuitenkin vain yksi vastaaja.

Eduskunnan on määrä käsitellä hallituksen lakiesitykset kevätistuntokaudella.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.