Mainos

Lännen Media: Suomi sallii susien harkitun metsästyksen

Suomi aikoo sallia susien harkitun metsästyksen, kertoo 12 maakuntalehden muodostama Lännen Media.

Maa- ja metsätalousministeriö tekee parhaillaan kannanhoitosuunnitelmaa, jonka perusteella määritellään susien nykyinen määrä. Harkittu metsästys voisi alkaa tammikuussa.

Maa- ja metsätalousministeriö on saanut paljon palautetta pihoille tulevista susista. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) ei ota kantaa, kuinka monta sutta Suomessa voitaisiin metsästää. Se on asiantuntijoiden ratkaistavissa.

Orpo korostaa, ettei susia ole tarkoitus ryhtyä vainoamaan. Hän uskoo metsästyksen sallivan asetuksen vähentävän salapyyntiä.

Susi on rauhoitettu eläin. Nykyisin Suomessa saa metsästää vain häirikkösusia Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla.

Suomessa arvioidaan olevan 140-155 sutta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.