Mainos

Lännen Media: Suomi varautuu itärajan pettämiseen

Suomen viranomaiset varautuvat hallitsemattomaan maahantulijoiden virtaan itäisellä maarajalla, kirjoittaa Lännen Media.

Rajavartiolaitoksen raja- ja meriosaston päällikön, prikaatinkenraali Pasi Kostamovaaran mukaan viranomaiset arvioivat, voiko laiton maahantulo laajentua koko itärajan pituudelle.  

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) sanoo, että Puolustusvoimat on valmis antamaan virka-apua Rajavartiolaitokselle, jos maahanpyrkijöiden virta laajenee koko itärajalle.  


Rajavartiolaitoksen mukaan tällä hetkellä laittomia ylityksiä tapahtuu pohjoisilla rajanylityspaikoilla.   

Kostamovaara sanoo, että tilanne itärajalla on ollut vakaa pitkään, ja Rajavartiolaitoksen voimavarat on mitoitettu sen mukaan. Rajavartiolaitoksen työntekijöitä itärajalla on yhteensä noin 1 500.   

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) toteaa, että tämän vuoden budjetissa rajavalvonnan määrärahoja on jo lisätty.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.