Mainos

Lännessä tuulee, Selkämerellä myrskyää

Tuuli voi aiheuttaa vahinkoja osassa maata illan aikana.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että tuuli voimistuu iltapäivän tai illan aikana myrskylukemiin Selkämerellä. Maalla myrskylukemia tuskin mitataan, mutta illalla ja alkuyöstä tuuli puhaltaa puuskissa kovaa Satakunnan, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Aamuun mennessä tuulet laantuvat. 

Toistaiseksi Eino- tai Seija-myrskyn kaltaisia puhureita ei ennusteta, mutta lähipäivien sää pysyttelee tuulisena. 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.