Mainos

Länsimetro kutsui tunnelivierailulle

Länsimetron tunnelien ja asemien louhinnat ovat loppuvaiheessa. Tapiolan aseman louhinnat ovat päättymässä ja rakennusurakka alkamassa.

Länsimetron jatkoa Kivenlahteen suunnitellaan, mutta rahoitus on vielä auki, koska valtiovarainministeriö ei ole ollut innokas rahoittamaan hanketta.

Espoon Tapiolan metroasemasta kiinnostuneille oli tänään ainutlaatuinen tilaisuus tutustua sen maanalaiseen osaan.

Kymmenet bussit kuljettivat Espoon Tapiolan metrotunneliin neljän tunnin aikana pari tuhatta vierailijaa. Pentti Lehtinen oli tullut vaimonsa kanssa tutustumaan Tapiolan maanalaisiin metrokäytäviin ja ihmetteli tunnelien kokoa.

– Sellainen se metrokäytävä on kuin tavalliset kaivoskuilut muuallakin. Ehkä nämä väylät ovat kuitenkin vähän isompia.

Tiina Liljendal oli lähtenyt katselemaan tulevaa kulkureittiänsä Helsinkiin.

– Itse asun Matinkylässä. Kyllä se niin on, että metro tulee olemaan nopea vaihtoehto.

Ulla Ahvenniemi halusi tutustua perheensä kanssa maanalaisiin ääniin ja niiden aiheuttajaan.

– Oli kiva nähdä mitä maan alla oli. Olemme kolme vuotta kuunnelleet jyrinöitä ruokapöydän ääressä.

Vuoden kuluttua valmistuva 220 metrin pituinen Tapiolan asemahalli on 30 metriä merenpinnan alapuolella.

Rakenteilla kahdeksan asemaa

Rakenteilla olevalla 14 kilometrin ja 900 miljoonan euron Länsimetrolla on kahdeksan asemaa. Metroliikennettä aiotaan jatkaa Matinkylästä Kivenlahteen saakka.

Kivenlahti-hanke maksaa noin 770 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 230 miljoonaa euroa.

Asiantuntijoiden mukaan rakentamista pitäisi jatkaa mahdollisimman pian, koska hintaa metrolle tulisi ylimääräiset sata miljoonaa euroa, mikäli louhintatyöt käynnistettäisiin vasta vuosien päästä. Valtiovarainministeriö ei ole kuitenkaan ollut halukas rahoittamaan hanketta.

Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen uskoo, että metron jatkaminen Kivenlahteen onnistuu.

– Espoohan on ilmoittanut olevansa valmis maksamaan ensimmäiset vuodet, mutta kyllä valtion apuakin tähän tarvitaan. Tämähän on tärkeä työllisyysasiakin. Tämä meidän hankkeemme työllistää noin 1500 työntekijää tällä hetkellä, kaiken kaikkiaan henkilötyövuosia tulee 6000 ja jatkeesta toinen mokoma.

Länsimetro käyttöön 2015-2016

Uutta Itämetroon verrattuna ovat laituriovet, joiden takia automatisointi-aikataulu takkuaa. Metron automatisoinnista vastaava Siemens ei ole vielä onnistunut selvittämään, mille etäisyydelle ovet tulisi asentaa metrojunista.

Vanhojen junien toimittajan saksalaisen Siemensin ja uusien toimittajan espanjalaisen CAF:n erimielisyyksien takia Länsimetron käyttöönotto saattaa viivästyä jopa puolella vuodella.

Itse Länsimetron rakentamissuunnitelmiin automatisointivaikeudet eivät vaikuta, sanoo Kokkinen.

– Tämä meidän rakentamisemme kyllä etenee aikataulussa, joka tosin on tiukka. Kyllä me saamme tämän homman valmiiksi 2015 loppuun. Tämä kalustoasiahan ei ole meidän käsissä, se on korkeimman käsissä eli tässä tapauksessa HKL on se, joka sitä asiaa hoitelee.

Länsimetron suunnitelmien mukaan liikennöinti aloitettaisiin vuodenvaihteessa 2015-2016.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.