Mainos

Länsimetro-selvityksen tekijä vaihtuu eturistiriidan takia

Länsimetron viivästyksen taustoja selvittämään valittu BDO Oy luopuu selvitystoimeksiannosta eturistiriidan takia.

Yrityksellä on merkittävänä asiakkaana myös Espoon kaupunki, ja siksi Helsingin ja BDO:n kannalta on tärkeää, että selvityksen tuloksia voidaan arvioida ilman epäilyä tulosten riippumattomuudesta.  

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kertoo STT:lle, että urakkaa tarjottiin nyt kilpailutuksessa toiseksi tulleelle, mutta yritys ei pysty ottamaan sitä vastaan, koska sen resurssit on sidottu jo muualle.

– Kolmanneksi tullut yritys, Deloitte Oy saa tämän, jos he ovat edelleen käytettävissä, sanoo Sauri.  

Saurin mukaan kansainväliselle tilintarkastusyritykselle, Deloitte Oy:lle tarjotaan urakkaa tiistaina. Selvityksen pitäisi valmistua lokakuun loppuun mennessä.  

– Kiirettä rupeaa pitämään, kun tällä tavalla päätös selvityksen tekijästä venyi. 

Selvityksessä halutaan tietää, miksi Länsimetron liikennöinnin aloittaminen on myöhästynyt lähes puolella vuodella ja mitä se mahdollisesti tulee Helsingin kaupungille maksamaan.

Länsimetroa rakennuttava Länsimetro Oy on 85-prosenttisesti Espoon ja 15-prosenttisesti Helsingin omistuksessa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.