Mainos

Länsimetron suurimmat riskit muhivat maan sisässä

Länsimetron maaperätutkimukset eivät ole tuoneet yllätyksiä rakennuttajille.

Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen kertoo, että reitti on nyt kertaalleen tutkittu ja seuraavaksi tihennetään näytteidenottopaikkojen väliä.

Kokkisen mukaan metrohankkeen suurimmat riskit sisältyvät juuri maaperään. Huono maa-aines voi venyttää reippaastikin koko hankkeen aikataulua ja kasvattaa kustannuksia.

- Lähtökohtaisesti sieltä on löytynyt sellaista kiveä, kuin on aiemmin ajateltu. Mitään dramaattista ei ole vielä tullut vastaan, hyvää suomalaista kiveä.

Länsimetron ensimmäisten tunneleiden rakentaminen alkaa ensi vuonna. Kokkisen mukaan parhaillaan kilpailutetaan metrohankkeen rakennussuunnittelijoita. He aloittavat ensi vuoden alussa työnsä juuri tunnelisuunnitelmilla.

Kokkinen uskoo, että näitä ensimmäisiä ajotunneleita päästään louhimaan jo ensi vuonna. Ajotunnelit vievät rakentajat maan sisään varsinaiselle tunnelityömaalle.

- Tunnelitöissä meillä menee noin puolitoista tai kaksi vuotta. Sen jälkeen päästään sisustustöihin, jotka ovat yhtä lailla vaativa juttu.

Kokkinen arvioi, että asemien sisustustöissä, kiskotuksissa, liukuportaissa sekä ilmastointitöissä menevät vuodet 2011-2113.

Taantumasta iloa metrolle

Metron kokonaiskustannusarvio on noin 714 miljoonaa euroa, josta Espoo maksaa noin puolet ja Helsinki sekä valtio loput. Kokkinen myöntää, että talouden taantumasta on hyötyä metrohankkeelle.

- Ensi kuulemalta tavaraa ja työvoimaa on saatavilla paremmin. Tällä hetkellä lähdetään siitä, että tämä (714 miljoonaa) on se katto, jossa koetetaan pysyä. En tällä hetkellä osaa sanoa, tuleeko säästöä vai mennäänkö yli.

Ajotunneliurakoiden tarjouskilpailun Kokkinen arvioi alkavan ensi keväänä tai kesänä. Ajotunneleita aiotaan louhia metroreitin varrelle useita. Varsinaiset tunneliurakat kilpailutetaan erikseen.

- Tunnelintekijöitä näyttäisi löytyvän Suomesta. Kiinnostusta on löytynyt myös Keski-Euroopasta.

Tavoiteaikataulun mukaan länsimetron pitäisi olla liikenteessä jouluna 2013. Tuolloin Itä-Helsingin Mellunmäestä ja Vuosaaresta pääsee metrolla Espoon Matinkylään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.