Mainos

Länsiväylä: Katupartiot rantautuvat pääkaupunkiseudulle helmikuussa

Länsiväylä-lehti kertoo, että Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla käynnistellään katupartiotoimintaa.

Hoitoalalla työskentelevät Tiia Törhönen ja Satu Wickman ideoivat katupartiotoiminnan pääkaupunkiseudulle, kertoo Länsiväylä. Naiset ovat perustaneet kaupunkikohtaisia Facebook-ryhmiä, joissa kussakin on jo toistakymmentä vapaaehtoista. 

Naisten mukaan ryhmä sanoutuu irti rasismista. Heidän mukaansa katupartioiden taustalla on huoli ja pelko turvallisuudesta.

Streetpatrol-niminen ryhmä haluaa parantaa kantaväestön ja ulkomaalaistaustaisten turvallisuutta. Partioiden on tarkoitus liikkua yleisillä paikoilla isoissa porukoissa. Häiriöistä he aikovat ilmoittaa viipymättä poliisille.

– Pyrimme lisäämään laillista turvallisuutta kaikkien kadulla liikkuvien keskuudessa taustaan, uskontoon tai kansalaisuuteen katsomatta, naiset kertovat lehtijutussa.

Streetpatrol-ryhmän toiminta alkaa helmikuussa.

Länsiväylän uutisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.