Mainos

Läntisen Suomenlahden happitilanne yhä huono

Merenpohjan happitilanne näyttää parantuneen itäsellä Suomenlahdella, mutta lännempänä pohjien happitilanne on yhä heikko.

Tutkimusalus Muikku on palannut matkaltaan Suomenlahdelta. Vesistön tutkimuksissa todettiin, että ulkosaariston, avomeren ja itäisen Suomenlahden pohja on peremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Pohjien tilaa ovat parantaneet viime syksyn ja talven myrskyt, jotka sekoittivat vesiä ja toivat happipitoista vettä myös meren pohjalle.

Sen sijaan keskisen ja läntisen Suomenlahden rannikkovesissä pohjien happitilanne on edelleen huono, sillä kuollut leväaines on kuluttanut pohjien happivarat loppuun.

Muikun tutkimusmatkan johtajan erikoistutkija Pentti Kankaan mukaan merialueen tilaa voidaan parantaa ainoastaan vähentämällä ihmisen aiheuttamaa, ulkoista kuormitusta vesissä. SItämeren tilaa ei kuitenkaan paranneta pikaisesti.

-Erinäköisten malliennusteiden mukaan kestää jopa kymmeniä vuosia, ennen kuin on odotettavissa selvää parannusta, toteaa Kangas.

Suomenlahden sinileväkukinnot ovat loppuneet tältä vuodelta. Tutkimusalus Muikun kaksiviikkoisella tutkimusmatkalla tämä ilmeni veden kirkkautena. Alukselta mitattiin paikoin jopa viiden metrin näkösyvyyksiä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.