Mainos

"Lapissa vedetään kaatokännit"

Stakesin tuore tutkimus kertoo, että miehet kuolevat alkoholiin useimmiten Helsingissä sekä Itä-, Kaakkois- ja Pohjois-Suomessa. Alkoholikuolleisuus on korkealla tasolla Itä- ja Kaakkois-Suomessa ja vähäistä Pohjanmaalla.

Viina maistuu suomalaiselle miehelle.

Pohjois-Suomessa peruskuolemansyyltään alkoholiin liittyvät kuolemat ovat melko harvinaisia, mutta kaikki alkoholiin liittyvät kuolemat yhteensä ovat yleisiä. Tämä johtunee Pohjois-Suomessa todetusta keskimääräistä humalahakuisemmasta juomistyylistä, joka lisää erityisesti kuolemia, joissa alkoholipäihtymys on kuolemaan myötävaikuttanut syy. Kummankin tarkastellun alkoholikuolleisuuden lajin taso oli 15 suurimman kaupungin joukossa korkein Helsingissä ja suhteellisen matala erityisesti Vaasassa mutta myös Hämeenlinnassa.

Tiedot ovat Stakesin ja Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen yhteisprojektista, jossa on kuvattu miesten alkoholikuolleisuuden alue-eroja Suomessa. Lisäksi arvioitiin kuinka alkoholikuolleisuuden alue-erot selittyvät yksilötasoisten ominaisuuksien epätasaisella alueellisella jakautumisella. Kolmanneksi selvitettiin, kuinka suurelta osin alkoholikuolemien alue-erot selittävät kokonaiskuolleisuuden alue-eroja.

Noin 80% väestörakenteen eroista keskipoikkeamalla mitattuna jäi jäljelle, kun huomioitiin alueiden erot sosiaaliryhmän, koulutuksen, kielen ja siviilisäädyn mukaisessa koostumuksessa. Itä- ja Pohjois-Suomen alkoholikuolleisuus olisi jonkin verran alhaisemmalla tasolla, jos niiden väestörakenne olisi samanlainen kuin Suomessa keskimäärin. Edullinen väestörakenne selitti osaltaan myös Ahvenanmaan, Vaasan läänin, Uudenmaan pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta, alhaista alkoholikuolleisuutta.

Viinakuolemia Helsingissä, Porissa ja Joensuussa

Alkoholi voi viedä miehen.

Alkoholikuolleisuuden alue-erot ovat samansuuntaiset kuin kokonaiskuolleisuudenkin alue-erot. Alkoholiin liittyvät kuolemat selittivät läänien välisestä vaihtelusta keskipoikkeamalla mitattuna 25 prosenttia ja yksittäisten läänien ylikuolleisuudesta Vaasan lääniin verrattuna jopa 74 prosenttia, pääkaupunkiseudun ylikuolleisuus laski 19 prosentista 5 prosenttiin. Alkoholi on siis yksi merkittävä tekijä siinä prosessissa, jonka tuloksena kokonaiskuolleisuuden alue-erot syntyvät.

Viidentoista suurimman kaupungin joukossa Helsingissä, Porissa ja Joensuussa suuri osa ylikuolleisuudesta koko maahan verrattuna näyttää johtuvan alkoholiin liittyvistä syistä. Helsingissä 20 - 74-vuotiailla miehillä on yhdeksän prosentin ylikuolleisuus koko maahan nähden, mutta muissa kuin alkoholiin liittyvissä syissä tämän ikäisten miesten kuolleisuus on vain prosentin korkeampi kuin koko maassa.

Tutkimuksen aineistona on käytetty vuoden 1990 väestölaskenta-aineiston 20 - 74-vuotiaita miehiä yhdistettyinä kuolemansyyrekisterin tietoihin vuosilta 1991 - 1996. Alkoholiin liittyvillä kuolemilla tarkoitetaan tässä kaikkia niitä kuolemia, joissa kuolintodistuksen perus- tai myötävaikuttavien kuolemansyiden joukossa on suora viittaus alkoholiin. Alkoholi ei ole näiden kuolemien ainoa syy, mutta se on mukana yhtenä kuoleman syytekijänä.

(MTV3)

Lue artikkeli
Juttu ilmestyy Suomen Lääkärilehdessä 8.6.2001.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.