Mainos

Lappeenrannan taistelun muistomerkki yritettiin tuhota

Lappeenrannan taistelun muistomerkin puinen virstanpylväs on yritetty tuhota polttamalla ja siihen kuuluva muistolaatta on anastettu.

Kaupungin vanhin julkinen muistomerkki ehti säilyä ilkivallalta lähes kaksisataa vuotta. Pylvään tuholta säästynyt osa siirrettiin tänään Etelä-Karjalan museon tiloihin. Paikalle tullaan asettamaan jäljennös. Ilkivallan tekijästä ei ole toistaiseksi tietoa.

Kristiinankadulla lähellä historiallista linnoitusta sijaitseva muistomerkki kertoo 23. elokuuta 1741 käydystä taistelusta, jossa valta siirtyi ruotsalaisilta venäläisille. Perimätiedon mukaan vanha virstanpylväs on taistelupaikalta.

Viipurin suomalaisen jääkärirykmentin upseerit rakensivat pylväälle alustan vuonna 1818. Myöhemmin muistomerkkiin lisättiin katos, laajempi jalusta ja muistomerkin historiasta kertova laatta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.