Mainos

Lappeenranta valmistautuu EU-ministerien tuloon

Ensi viikonloppuna alkavan EU:n ulkoministerien kokouksen yksityiskohdista vaietaan silti vielä.

Lappeenrannassa viimeistellään kuumeisesti EU:n ulkoministereiden ensi viikonlopun kokousta. Tapahtuma näkyy jo kaupungin katukuvassa, mutta kokouksen yksityiskohdista vaietaan tiukasti. Vain kokouksesta maailmalle raportoivien toimittajien määrä on julkinen. Kaupunginsihteeri Alina Kujansivu laskee, että kokoukseen on ilmoittautunut noin 250 toimittajaa.

Ulkoministerikokouksen pääpaikka eristetään kokouksen ajaksi, ja kokousvieraat pääsevät alueelle vain kulkuluvalla. Kokousta turvaamassa on lisäksi satoja poliiseja.

- Täällä on silloin noin 500 poliisia, joista suurin osa on virkapukuisia, ja paljon virka-autoja. Poliisi näkyy vahvasti katukuvassa, kertoo poliisipäällikkö Tapio Saarni Lappeenrannan kihlakunnan poliisilaitokselta.

Ennen ministerikokousta Lappeenrannan kaupunki on ehostanut katukuvaansa useilla kymmenillätuhansilla euroilla.Ministerikokouksen aikana Lappeenrantaa koristaa muun muassa noin 36 000 kukkaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.