Mainos

Lappi sai vihdoin maakuntakaavansa

Valtioneuvosto joutui kaavan vahvistajaksi.

Lappi on lopultakin saanut maakuntakaavansa. Valtioneuvosto vahvisti kaavan tänään ympäristöministeriön esittämässä muodossa.

Kaava oli ehditty jättää pöydälle valtioneuvoston istunnoissa jo kolmasti.

Ehdotus tuotiin valtioneuvoston päätettäväksi, koska ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö eivät päässeet kaavan vahvistamisesta yksimielisyyteen. Kiistattomissa tapauksissa maakuntakaavan vahvistaa ympäristöministeriö.

Maa- ja metsätalousministeriö oli loppuvaiheessa huolestunut ennen muuta metsätalouden tulevaisuudesta. Ministeriön lähtökohtana oli, että kaavalla ei tule rajoittaa talousmetsien tavallista käyttöä ja hoitoa. Asiasta keskusteltiin, mutta lopulliseen ratkaisuun ei tullut edes ministeriön lausumaa.

Lapin liiton maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan viime vuoden toukokuussa. Ympäristöministeriöön kaava tuli vahvistettavaksi saman vuoden kesäkuussa.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Kaavassa on kiinnitettävä huomiota esimerkiksi maakunnan tarkoituksenmukaiseen alue- ja yhdyskuntarakentamiseen, ympäristön ja talouden kannalta kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin, elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksiin sekä maiseman luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen.

Kun valtioneuvosto vahvistaa kaavan, se toimii hallintoviranomaisena ympäristöministeriön sijasta. Tällaisissa tapauksissa sen päätöksistä voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.