Mainos

Lappilainen äiti voi joutua synnyttämään Tampereelle asti

Lappilainen äiti voi joutua synnyttämään Kuopioon tai Tampereelle asti. Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä pula erikoislääkäreistä on äitynyt niin pahaksi, että riskisynnyttäjiä ohjataan syyskuun ajan hoidettavaksi muualle.

Lapin sairaanhoitopiirin mukaan riskisynnyttäjät ohjataan ensisijaisesti Oulun ylipistolliseen sairaalaan. Siellä on meneillään lasten tehohoito-osaston remontti, jonka aiheuttama tilanpuute voi joissakin tapauksissa johtaa riskisynnytysten siirtoon Kuopion tai Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin.

Lapin keskussairaalassa on ennenaikaisia ja tiedossa olevia täysiaikaisia riskisynnytyksiä kuukausittain noin 5-10. Normaalioloissa sairaalasta siirretään muualle 1-2 synnyttäjää kuukaudessa.

Erikoislääkärien puute vaikeuttaa lastenlääkäripäivystyksen ja sen mukana myös synnytyspäivystysten järjestämistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.