Mainos

Lapsi raahautui bussin mukana Tampereella

Yhdeksänvuotias poika on loukkaantunut raahauduttuaan linja-auton mukana Tampereella. Kuljettaja ei huomannut, että lapsi oli jäänyt jalastaan kiinni auton oven väliin. Poika raahautui bussin mukana satakunta metriä.

Pirkanmaan poliisin tietojen mukaan poika sai ruhjeita, joista osa on vakavia. Vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia. Poika vietiin hoidettavaksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Onnettomuus sattui aamulla puoli kahdeksan paikkeilla Teiskontiellä Kissanmaan kaupunginosassa. Poliisin mukaan iltapäivällä ei vielä ollut selvyyttä, mitä kuljettajan virheen taustalla oli.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.