Mainos

Lapsia adoptoidaan Suomeen yhä vähemmän

Lasten adoptiot ulkomailta Suomeen ovat vähentyneet vuodesta 2005 alle puoleen. Myös maailmanlaajuisesti adoptiot ovat olleet laskussa.

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan ilmiöön vaikuttaa monta syytä. Aina esimerkiksi hakijoiden toiveet ja lasten tilanteet eivät kohtaa. Moni maa, kuten Kiina, pystyy jo itse sijoittamaan alle kolmevuotiaita terveitä lapsia, joita adoptoijat eniten toivovat. Pulaa on sen sijaan hakijoista, jotka ottaisivat leikki-ikäisiä lapsia, sisarussarjoja sekä lapsia, joilla on erityistarpeita.

Pelastakaa Lapset etsii adoptoijia kaikkiin kontaktimaihinsa, joita ovat Bulgaria, Filippiinit, Thaimaa, Kiina ja Kirgisia. Myös muut suomalaiset adoptiopalvelut eli Interpedia ja Helsingin kaupungin sosiaalitoimisto kaipaavat hakijoita leikki-ikäisille ja sitä vanhemmille lapsille, erityislapsille ja sisaruksille.

Toki esimerkiksi Interpedia kertoo, että järjestön kautta tulee myös alle kaksivuotiaita lapsia.

Viime vuonna Suomeen adoptoitiin ulkomailta 161 lasta, kun vuonna 2005 määrä oli 338. Esimerkiksi Kiinasta tuli vuonna 2005 Suomeen 134 lasta mutta viime vuonna enää 35. Kiinan tilanne oli kymmenen vuotta sitten poikkeuksellinen, sillä maasta annettiin kansainväliseen adoptioon paljon tyttölapsia lyhyellä odotusajalla.

Ikäraja ja rahapula vähentävät hakijoita

Adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentula Pelastakaa Lapsista arvioi, että Suomessa adoption hakijoita voi vähentää vuonna 2012 voimaan tullut 50 vuoden yläikäraja. Hakijoiden keski-ikä on Suomessa melko korkea. Osasyynä tälle voi olla, että moni on ensin pitkään lapsettomuushoidoissa.

– Meille soittaa jatkuvasti 45–47-vuotiaita, jotka haluaisivat adoptiolasta, sanoo Pärssinen-Hentula, joka kannustaa hakemaan adoptiota ajoissa.

Raja tulee käytännössä vastaan jo ennen 50 vuoden ikää, sillä lapsen odotusaika pitää laskea mukaan. Ajat vaihtelevat yleensä 1–3 vuoden välillä. Jos hakijoilla on toiveita lapsen terveyden tai iän suhteen, odotusaika usein pitenee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.