Mainos

Lapsiasiavaltuutettu: Lapset kouluun myös kesäkuussa ja koulupäiviin lisää joustavuutta

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toivoo kouluihin harrastustoimintaa kesäkuun ajaksi. Kurttilan mukaan lapset ovat tällä hetkellä epätasa-arvoisessa asemassa kesäaktiviteettien suhteen.

Lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassa tuodaan esiin tutkimustuloksia, joiden mukaan suomalaiset lapset ovat uupuneempia kuin monissa muissa maissa. Ratkaisuksi Kurttila esittää niin kutsuttua joustavaa koulupäivää.

– Koulupäivän on uudistuttava. Lapsilla on oltava enemmän tilaa hengittää. On oltava tilaa kokea, oppia uutta, kykyä myös kohdata toinen toisiaan. Meidän on saatava joustavan koulupäivän myötä enemmän väljyyttä myös koulupäivän sisälle, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii.

Joustavaa koulupäivää onkin jo kokeiltu useissa kunnissa.

– Näissä kokeilukouluissa on havaittu, että lasten hyvinvointi on lisääntynyt, opettajat ovat tyytyväisiä ja huoltajat ovat tyytyväisiä siihen, että koulupäivään tulee harrastustoimintaa. Sinne tulee erilaisia toimijoita, esimerkiksi seurakunnat ja järjestöt ovat tämän harrastustoiminnan mahdollistajina, Kurttila kertoo.

Aktiivinen kesäkuu toisi lapsia samalle viivalle

Kurttila on huolissaan myös lasten eriarvoisesta asemasta lukuvuoden loputtua.

– Tänä päivänä lapset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa siinä, kuinka kesäkuukausi tehdään ja suoritetaan. Toivon, että me ajattelemme kouluyhteisöä myös osana tätä kysymystä, vaikka lukuvuosi olisikin jo päättynyt. 

Käytännössä Kurttilan visiossa opettajien työkuorma ei välttämättä kasvasisi, vaikkakin hän uskoo, että opettajien työaikajärjestelmä on aikansa elänyt.

– Harrastustoimintaa tulisi tekemään monet järjestöt, seurakunnat, aikuiset ja monet muut toimijat, joita ympäristössä on. Kaikki perheet eivät pysty kustantamaan leirejä tai mahdollista muuta aktiviteettia, Kurttila arvioi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.