Mainos

Lapsilisistä kuuma välikysymyskeskustelu – "Tupakkamiehet valmiit talkoisiin"

Oppositio syytti välikysymyskeskustelussa hallitusta lapsiperheiden ahdingon lisäämisestä.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) viittasi Unicefin raporttiin, jonka mukaan suomalaisten lasten hyvinvointi on huippuluokkaa.

Hallitus tivasi opposiolta todellista vaihtoehtoa lapsilisien leikkaukselle. Oppositiopuolue keskustan mielestä keinoja olisivat luopuminen oppivelvollisuusiän nostosta ja kotihoidontuen pakkokiintiöinnistä, yritystukien laskeminen ja tupakkaveron nostaminen.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdotti tupakkaveron korotusta 45 sentillä askia kohden. Hän sanoi jututtaneensa Kajaanin torilla tupakkamiehiä, jotka olisivat valmiit osallistumaan talkoisiin.  

Oppositio arvosteli hallitusta myös lapsiperheiden arjesta vieraantumisesta. Ministeri Huovinen sanoi pitävänsä perussuomalaisten Hanna Mäntylän väitettä jopa eduskunnan arvovaltaa halveeraavana.

Oppositioon siirtynyt vasemmistoliitto ei ollut välikysymyksessä mukana.

Välikysymyksestä äänestetään huomenna. Äänestystä ei pidetä uhkana hallitukselle, koska sillä on ilman vasemmistoliittoakin eduskunnassa riittävä enemmistö.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.