Mainos

Lapsiperheet käyttävät eniten hyvinvointipalveluja

Lapsiperheet hyödyntävät yhteiskunnan hyvinvointipalveluja ahkerimmin. Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen mukaan lapsiperheet käyttivät palveluja toissa vuonna keskimäärin reilun 12 000 euron edestä.

Tilastokeskuksen tutkijan Markku Lindqvistin mukaan lapsiperheet hyötyvät eniten ilmaisesta koulutuksesta. Sen lisäksi perheet tarvitsevat sekä päivähoitoa että terveyspalveluja.

- Kun ihminen käy peruskoulun, lukion ja vaikka kuusi vuotta korkeakoulua, sen koulutuksen arvo on keskimäärin noin 120 000 euroa, Lindqvist sanoo.

Yksinasuvat käyttävät palveluja puolestaan vähiten. Toissa vuonna yksinasuvat hyödynsivät hyvinvointipalveluja noin 3000 euron edestä.

Kulutustutkimuksen mukaan kotitaloudet käyttivät hyvinvointipalveluja keskimäärin reilun 6000 euron edestä.

Kulutustutkimuksessa haastateltiin noin 4000:ta kotitaloutta. Tämän lisäksi Tilastokeskus hyödynsi muun muassa Stakesin tietoja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.