Mainos

Lapsityöhön hakevilta löytynyt rikosrekisterimerkintöjä

Suurin osa tuomioista on tullut huumausainerikoksista.

Lasten kanssa työskentelemään pyrkineiltä on löydetty tähän mennessä liki sata rikosrekisterimerkintää.

Helsingin Sanomien mukaan rikostaustaotteita on tähän mennessä haettu yli 75 000, joista 99:n kohdalla on löytynyt merkintä. Suurin osa tuomioista on tullut huumausainerikoksista, mutta joukossa on myös kolme henkirikoksen tehnyttä sekä kolme seksuaalirikollista. Lisäksi monilla oli väkivaltarikostuomioita.

Viime vuoden alusta alkaen lakia rikostaustan selvittämisestä on sovellettu työsuhteisiin, joissa työskennellään lasten kanssa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.