Mainos

Lapuan räjähdys täytti sairaalan: "Murheellisinta oli seurata omaisiaan etsiviä"

Ylihoitaja Saara Ijäs saapui työpaikalleen Seinäjoen keskussairaalaan polkupyörällä. Ijäs oli ehtinyt ihailla keväistä säätä, mutta yksi asia oli jäänyt ihmetyttämään.

– Sanoin siinä työkavereille, että onpa omituista, kun on kuulas kaunis aamu ja samaan aikaan ukkonen jyrisee, hän muistelee MTV Uutisten haastattelussa 40 vuotta myöhemmin. 

Ijäs ei vielä tuolloin tiennyt, että muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla Lapuan patruunatehtaalla oli tapahtunut yksi Suomen rauhanajan tuhoisimmista onnettomuuksista.  

Tehtaan lataamossa tapahtui 13. huhtikuuta 1976 kello 7.43 räjähdys, jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 ihmistä. Suurin osa uhreista oli perheellisiä naisia.

Onnettomuuden virallista muistojuhlaa vietetään tänään Lapualla, missä alkoi muistojumalanpalvelus kello 10. Lisäksi tänään järjestetään muun muassa seppeleenlasku onnettomuuden muistomerkillä ja muistokonsertti Lapuan musiikkiopistolla.  

Syy ei ole koskaan selvinnyt

Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen syytä ei saatu koskaan selville.

Tapauksen jälkeen käynnistyneissä tutkinnoissa summattiin, että räjähdyksen taustalla oli todennäköisimmin patruunoiden latauskoneesta singonnut kipinä, joka sytytti tehottomalla ilmanvaihdolla varustetun tehdastilan ilmassa leijailleen ruutipölyn. 

"Tuntui aivan mahdottomalta"

Keskussairaalassa anestesian ylilääkärinä työskennellyt Aarno Särmö istui räjähdyksen aikaan aamiaispöydässä kotonaan, parin kilometrin päässä sairaalasta. Vaikka patruunatehtaalle oli matkaa yli 20 kilometriä, räjähdys kuului selvästi.

– Se kyllä tuntui melkoiselta. Ikkunat oikein helähtivät, Särmö kuvailee.

Särmö suuntasi töihin ja kuuli sairaalalla huhuja siitä, että Lapualla olisi räjähtänyt. Varmaa tietoa ei kuitenkaan vielä ollut. 

Saara Ijäs sai tiedon räjähdyksestä kello 7:55. Lapuan terveyskeskuksen hoitaja kertoi, että patruunatehtaalla oli räjähtänyt. 

Tunnelma sairaalalla oli epätodellinen. 

– Se tuntui aivan mahdottomalta ja kukaan ei tiennyt, kuinka paljon loukkaantuneita on, Ijäs sanoo. 

Tieto räjähdyksen laajuudesta kulki huonosti, sillä puhelinlangoilla oli tungosta. Räjähdyksestä kuulleet ihmiset yrittivät tavoitella Lapualla asuvia läheisiään. Käynnissä olleet puhelinlinjojen korjaustyöt toivat oman lisänsä soppaan. 

Kaikki kirurgit koolla sattumalta

Seinäjoen keskussairaalalla ei jääty toimettomaksi, vaikka epätietoisuus oli hyvin vahvasti valloillaan. Ijäs kertoo, että ensiaputiloja ryhdyttiin järjestämään mahdollisia loukkaantuneita varten välittömästi. 

Yhtään leikkausta odottavista potilaista ei oltu vielä ehditty nukuttaa tai puuduttaa toimenpiteitä varten ja kaikki sairaalan kirurgit sattuivat olemaan paikalla yhteisen kokouksen vuoksi. 

Miesvahvuus oli muutenkin hyvä, sillä oli arkiaamu. Työnjako tapahtui ripeästi ja koko henkilökunta tiesi omat vastuualueensa. Ylimääräisiä sänkyjä hankittiin ja sairaalassa olleita potilaita kotiutettiin mahdollisuuksien mukaan.

Sairaalalla oltiin valmistauduttu suuronnettomuutta varten jo ennestään, sillä Seinäjoki sijaitsee rautateiden risteyskohdassa. 

– Meillä piti olla hyvät valmiudet, sillä aina oli pelko, että rautateillä tapahtuu suuri onnettomuus, Ijäs kertoo.

– Vaikka se onkin vähän kamalasti sanottu, oli kyllä onni onnettomuudessa, että henkilöstö oli paikalla.

Särmön mukaan sairaalan kriisivalmius oli niinkin hyvä, että Helsingistä pyytämättä apuun lähetettyjä leikkaustiimejä jouduttiin passittamaan takaisin, sillä lisävoimia ei tarvittu.

Ensimmäinen potilas toi vahvistuksen

Ensimmäinen räjähdyksessä loukkaantunut saapui sairaalalle omalla autokyydillä. Mauno Vähämäki oli saanut räjähdyksen paineaallon irrottaman ikkunaruudun päällensä ja loukkaantunut lievästi. 

Mies saapui sairaalaan ennen muita, sillä tehtaalla loukkaantuneita ihmisiä kuljetettiin ensin Lapuan terveyskeskukseen arvioitavaksi. 

Vähämäki oli ollut räjähdyksen aikaan kotonaan, noin 200 metrin päässä onnettomuuspaikalta. Mies arvioi itse olleensa todennäköisesti ainoa tehtaan ulkopuolella loukkaantunut.

Vähämäki toi mukanaan vahvistuksen sille, että räjähdys oli todellakin tapahtunut. 

Lapuan terveyskeskuksesta tuotiin päivän aikana Seinäjoen keskussairaalaan kaikkiaan 40 loukkaantunutta, joista yksi saapui kuolleena. 

Potilaat osoitettiin hoitoon järjestelmällisesti, eikä sekasortoa päässyt syntymään. Saara Ijäs kertoo, että tilanne hoidettiin kaiken kaikkiaan hienosti. Patruunatehtaan terveydenhoitaja saapui sairaalalle, mikä helpotti potilaiden tunnistamista. 

– Kaikki keskussairaalaan tulleet saatiin hoidettua ripeästi. Kun ammattilaiset tekevät työtä, ei siinä ehdi muuta ajattelemaan. Täytyy vain auttaa ja tehdä oma työ mahdollisimman hyvin, Ijäs toteaa.

Vaikka kaikki sujuikin mallikkaasti, päivä on kuitenkin jäänyt muistoihin raskaana. Särmö kertoo, että etenkin omaisiaan sairaalasta etsimään tulleita ihmisiä oli murheellista seurata.

– Ei kukaan maallikko voinut kuvitella, että tällaista olisi voinut tapahtua. Päiviteltiin, kun niin suuri määrä ihmisiä kuoli, ja vielä rauhan aikana. 

– Kyllähän se oli järkyttävä päivä. Onnettomuus jätti monet orvoksi.

Työparit heti kiertämään surutaloja

Räjähdyksen aikaan 23-vuotias Reino Hildén oli pankissa sopimassa autolainasta. Pankinjohtaja pahoitteli, että radio oli päällä – Lapualla oli tapahtunut jotain järkyttävää, jokin iso onnettomuus.

– Koko illan seurasin tiedotusvälineistä tapahtumia. Paikalle menin muutaman päivän päästä, kertoo Hildén.

Jo räjähdyspäivää seuraavana päivänä SPR:n työparit lähtivät kiertämään sellaisia koteja, joissa joku oli kuollut tai kadoksissa. Myös seurakunnan työntekijät vierailivat surukodeissa tukemassa ihmisiä.

Työparit saivat mukaansa SPR:n katastrofivaroja. Monessa perheessä oli käytännöllisen avun tarve: ruokaa ja huolenpitoa lapsista. 

Hildén toimi kesästä alkaen Lapuan SPR:ssä huoltosihteerinä, jonka vastuulla oli muun muassa avustaa perheitä etuuksien ja tukien hakemisessa.

– Valitsijat arvelivat, että projekti saattoi kestää kauan ja he tarvitsivat työhön jonkun, joka jaksaa. Hommia kyllä riitti ja voimia kysyttiin. Päivisin hoidin rahoihin ja avustuksiin liittyviä asioita ja iltaisin kiertelin leskiperheissä sekä loukkaantuneiden luona, nykyään kriisi- ja traumapsykoterapeuttina työskentelevä Reino Hildén kertoo.

Auttajat lähellä uupumusta

Koska onnettomuuden lähes kaikki uhrit olivat perheellisiä naisia, jätti onnettomuus jälkeensä paljon miesleskiä. Monelle heistä kodin- ja lastenhoitoon liittyvät asiat tulivat yllättäen omille harteille.

– Lähdimme avustuksessa ihan siitä, miten pyykkikoneet laitetaan pyörimään. Kodinhoitajat kävivät näissä perheissä parin vuoden ajan opettamassa käytännössä, miten asiat kotona hoidetaan. Tämä kaikki polkaistiin pystyyn tyhjästä, kokemusta tällaisesta ei ollut aiemmin kertynyt.

Lahjoituksia turman uhreille kertyi paljon ja moni lahjoittaja toivoi, että varat menisivät lasten tukemiseen.

– Niiden varojen turvin lapset kävivät kouluja niin pitkälle kuin halusivat. Taloudellinen puoli saatiin nopeasti kuntoon, mutta paljon annoimme myös henkistä tukea, olkapäätä avuksi, Hildén kertoo.

Avustustoimintaan ei ollut tuolloin minkäänlaista käsikirjaa. Edes Punaisella Ristillä ei ollut olemassa ohjeistusta siihen, miten Lapuan onnettomuuden kaltaisessa poikkeuksellisen vaativassa tilanteessa pitäisi toimia. 

– Tärkeintä oli olla ihmisten kanssa ja kertoa, että apua on olemassa. Siinä tuli tehtyä työtä melkeinpä vuorotta, Hildén muistelee.

Ensimmäisen loman hän kertoo pitäneensä vasta joulun alla - kahdeksan kuukautta onnettomuuden jälkeen.

– Kuljin meren rannalla ja olin aivan lähellä burn outia. Yksin kun kävi perheissä ja siellä lipaston laatikosta kaivettiin sormus ja kerrottiin, että tämä jäi vaimosta jäljelle, niin oli se itsellekin aikamoista. Kyllä siitä sitten selvittiin.

Katkeruus käännytti ministerin pois

Sairaalalla tilanne rauhoittui jo turmapäivän aikana. Illalla puolustusministeri Ingvar S. Melin seurueineen saapui sairaalalle tapaamaan loukkaantuneita.

– Hän halusi mennä tapaamaan vammautuneita, jotka olivat vuodeostastolla. Potilaat kuitenkin ilmoittivat, että ministeriä ei oteta vastaan, Särmö muistelee. 

Loukkaantuneiden keskuudessa vallitsi katkeruus. Särmön mukaan se oli ymmärrettävää. Monella oli läheisiä kateissa, ja useat olivat pettyneet tehtaan turvallisuusjärjestelyihin.

Heillä ei ollut mitään halua tavata patruunatehtaan korkeinta johtoa. 

– Eihän onnettomuus suinkaan puolustusministerin syy ollut, mutta heille hän edusti valtionhallintoa, hän summaa. 

Särmön mukaan uhrien kärsimykseen vastattiin ripeästi, mikä saattoi helpottaa onnettomuuden jälkipuintia. 

– Se antoi viestin, että uhreja kohtaan ei olla piittaamattomia, vaan että heistä pidetään huolta.

Lapua nosti kriisiavun tarpeen esille

Ijäs ja Särmö arvioivat, että Lapuan patruunatehtaan onnettomuus osoitti henkisen ensiavun tarpeen kriisitilanteissa.

– Sitä ei siihen aikaan oltu järjestetty samalla tavalla kuin nykyään. Onnettomuus aiheutti sen, että tarpeesta ryhdyttiin puhumaan, Särmö kertoo.

Lapuan tapauksen jälkeen vielä pitkään Seinäjoen keskussairaalassa työskennellyt Ijäs pitää sairaalaa henkisen ensiavun kehityksen uranuurtajana. 

Onnettomuuden jälkeen laadittiin aiheesta suunnitelma ja sairaalan kriisivalmiudessa otettiin huomioon fyysisten hoitotarpeiden lisäksi myös potilaiden henkinen hyvinvointi. Aiheesta on pidetty seminaareja ja kirjoitettu raportteja. 

– Sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja oli perusterveydenhuollossa ja sairaaloissa jo tuolloin. Toiminta ei ollut kuitenkaan järjestäytynyttä. Verkosto on nykyään paljon laajempi, kuin mitä se oli vuonna 1976. 

– Tänä päivänä sairaalassa on paikalla henkisen ensiavun työryhmä 24 tuntia vuorokaudessa.

Ijäs kertoo, että vuonna 2008 tapahtunut Kauhajoen kouluammuskelu osoitti, että eteenpäin on tultu.

– Tuossa kamalassa tilanteessa se oikeastaan testattiin. Olin aivan hämmästynyt siitä, kuinka nopeasti kaikki työryhmät olivat ensiavussa, kun tieto tapahtumista saatiin. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.