Mainos

Lasinsiruja halutaan vähentää pullopanttia korottamalla

Nykyinen pantti on 10 senttiä.

Pullojen ja tölkkien panttien arvoon harkitaan korotuksia.

Ympäristöministeriö ehdottaa, että esimerkiksi lasipullojen pantti nousisi nykyisestä 10 sentistä 20:een.

Ministeriön mukaan uudistus kannustaisi palauttamaan pulloja ja vähentäisi lasinsiruja kaduilla.

– Kun esimerkiksi vapun jälkeen ihmiset keräilevät pulloja, lasipullot jäävät helpoimmin keräämättä, koska ne ovat painavia ja pantti on pienempi, sanoo neuvotteleva virkamies Riitta Levinen ympäristöministeriöstä.

Pantin suuruus perustuisi pelkästään tölkin tai pullon kokoon. Alle litran pakkauksissa pantti olisi 20 senttiä ja sitä suuremmissa 40 senttiä. Nykyisin pantti on 10-40 senttiä.

Kierrätyksestä vastaava Suomen Palautuspakkaus Palpa ei usko, että korotukset vähentäisivät lasinsiruja.

– Pullo hajoaa joka tapauksessa, oli pantti mikä tahansa, jos asenne on se, että pullo pitää hajottaa, arvioi toimitusjohtaja Pasi Nurminen.

Tölkeistä palautuu 97 prosenttia ja pulloista 90 prosenttia. Lukemat ovat Palpan mielestä niin korkeita, että niitä on vaikea nostaa panttia korottamalla. Sen sijaan alan kustannukset nousisivat.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.