Mainos

Laskettelukeskuksissa odotetaan lunta ja pakkasta

Joulukuun taivas on harmaa, vettä tihuuttaa ja lämpömittari on plussan puolella. Riihivuoressa ollaan tällä hetkellä viisi viikkoa viime kaudesta jäljessä. Ja se alkaa tuntua kukkarossa.

- Tällä hetkellä kyllä näyttää tosi huonolta. Eikä kymmenen vuorokauden sääennustekaan vielä lupaa hyviä pakkasia, valittelee yrittäjä Kari Hirvimäki Riihivuoren laskettelukeskuksesta.

Jämsän Himos on avoinna olevista laskettelukeskuksista eteläisin. 18 rinteestä kaksi on tykitetty laskettelukuntoon. Rinteet avattiin normaaliin aikaan, sitten tuli takapakkia.

- Mehän aloitimme laskettelun 25. päivä lokakuuta ja lasketeltiin puolitoista viikkoa. Sitten tuli lämpöisten kelien myötä katkos ja ihan turvallisuusyistä suljettiin rinteet ja sitten 29. päivä jatkettiin näillä rinteillä ja näillä lumilla, kertoo Himoksen toimitusjohtaja Juhani Ojala.

Paniikkiin ei ole syytä. Suomen Hiihtokeskusyhdistyksestä kerrotaan, että pari vuotta sitten oli vastavaanlainen tilanne ja sinä talvena tehtiin kaikkien aikojen ennätys.

- Meille tärkeitä kausia ovat alkukausi, joulu, uusivuosi, hiihtolomat, pääsiäinen ja loppukausi. Ja näistä saa yksi mennä huonomminkin. Alkukausi ja loppukevät ovat niitä merkityksettömämpiä, Ojala kertoo.

Keski-ja Etelä-Suomessa lasketellaan vain kahdessa isossa keskuksessa. Pohjois-Suomessakin vain puolet eli kymmenen hiiohtokeskusta on avannut kautensa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 02.12.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.