Mainos

Lasketteluvälinevarkaudet kasvussa

Lasketteluvälineitä varastetaan hiihtokeskuksista yhä enemmän. Pelkästään Rukalla laskuvälineitä anastetaan vuosittain kymmeniä. Sekä vakuutusyhtiöiden että poliisin mukaan lukkoja käytetään aivan liian vähän.

Komisario Kari Karppinen Kuusamon poliisilaitokselta kertoo, että etenkin hiihtoloma-aikaan kun hiihtokeskuksissa on paljon ruuhkaa välineitä katoaa useammin.

- Sieltä tungoksestahan se rikoksentekijä sen tilanteensa helpoiten keksii, kertoo Karppinen

Vartioimattomat lasketteluvälineet ovat vorolle helppo saalis. Joskus autoon lastataan jopa telineellinen suksia ja lautoja.

Varkaat ovat erittäin laatutietoisia ja Karppisen mukaan varas valitsee helposti eteenpäin myytävät välineet, eli käytännössä mahdollisimman arvokkaat.

Lukitsemattomista välineistä ei korvauksia

Keskieuroopan hiihtokeskuksissa välinevarkaudet ovat olleet arkipäivää jo pidemmän aikaa ja näin ollen siellä lukot ovat olleet suosituksena jo vuosia. Suomessa tähän on herätty vasta lähiaikoina, sillä vakuutusyhtiöt eivät välttämättä korvaa varastettuja laskuvälineitä, jos niitä ei ole lukittu.

Mika Laapotti vakuutusyhtiö Pohjolan korvauspäällikkö vertaisi lasketteluvälineitä polkupyöriin.

- Sitä tuhannen euron pyörää ei todellakaan jätetä lukitsemattomana ulos, vaan se aina lukitaan. Miten sukset poikkeaa tästä asiasta millään tavalla?

Myös vuokravälineitä kannattaa pitää silmällä, sillä ne ovat vuokraajan omalla vastuulla ja lasku kadonneista välineistä voi olla korkea.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.