Mainos

Lasten hyväksikäyttökuvista tulvii nettivihjeitä

Pelastakaa Lapset ry:stä kerrotaan, että netistä löydetty materaali on viime aikoina raa´istunut. Stakesin pääjohtaja muistuttaa, että hyväksikäytön häpeä voi musertaa lapsen, jos häntä ei auteta.

Pelastakaa Lapset ry saa kuukausittain 900 ilmoitusta laittomasta aineistosta internetissä. Näistä puolessa on kyse lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Viime vuonna ilmoituksia kertyi kaikkiaan 9000. Viime aikoina materiaali on raa' istunut.

Nettiin ilmestyvät lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esittävät kuvat tulevat usein joko vaihtoon, myyntiin tai itselle. Esimerkiksi jotkut pedofiilirenkaat vaativat tulokkailta runsaasti uusia kuvia. Internetissä olevat kuvat vaihtelevat uimapukuisista lapsista aina eläinpornoon ja rajusti pahoinpideltyihin lapsiin.

Lapset on joko huijattu, houkuteltu, pakotettu tai lahjottu kuviin. Osa lapsista on kuvattu salaa. Vain harva lapsiuhri on pystytty tunnistamaan kuvista.

Pelastakaan Lapset -järjestö on julkaissut tänään kirjan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja uusista viestintäteknologioista.

Kuva netissä on julkista riistaa

Stakesin pääjohtaja Vappu Taipaleen sanoi julkaisutilaisuudessa, että lasten hyväksikäyttöä on ollut aina, mutta nykyisin siihen on uusia muotoja.

- Kun kuva viedään nettiin, kukaan ei tiedä, mihin se sieltä kulkeutuu. Kuka tahansa voi kopioida sen, Taipale sanoi.

Taipale muistutti, että me täällä Suomessa päivittelemme herkästi muiden maiden käytäntöjä lasten hyväksikäytössä, mutta unohdamme, mitä täällä tapahtuu ja kuinka tuhoisat seuraukset sillä on lapsille.

- Lapsi joutuu kantamaan salaisuuden ja häpeän, joka musertaa hänet, jos häntä ei auteta, Taipale kuvaili.

Lapsi syyttää itseään

Kirjan mukaan lapsi ottaa tapahtuneen hyvin herkästi omaksi syykseen. Hän tarvitsee apua, jotta ymmärtää, että vastuu on tekijällä. Lapsi kertoo harvoin itse hyväksikäytöstä, mutta saattaa oirehtia kovasti.

Hyväksikäytetty lapsi voi ahdistua voimakkaasti, taantua ja takertua tai käyttäytyä yliseksuaalisesti. Pieni lapsi saattaa leikeissään toistaa kokemuksiaan.

Ilman apua jääneen lapsen tunne-elämä vaurioituu vakavasti, ja hänen on vaikea tunnistaa ja suojella myöhemmin omia rajojaan. Hän saattaa itsekin käyttäytyä hyvin epäkunnioittavasti ja tunkeilevasti toisia kohtaan.

Kirjan toimittaja Mari Laiho sanoo, että internetissä oleva kuva lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä todistaa aina rikoksesta.

- Se on häikäilemätöntä lapsen riistoa ja henkistä tuhoamista ja ihmisoikeusloukkaus, Laiho sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.