Mainos

Lasten ja nuorten liikkuminen lopahtaa teini-iässä

Lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen vähenee huomattavasti 15 ikävuoden jälkeen, selviää tuoreesta nuorten vapaa-aikatutkimuksesta.

Ajan puute ja kiinnostuminen muista asioista ovat valtaosalla nuorista suurin syy liikunnan lopettamiseen urheiluseurassa. Myös harrastuksen liika kilpailuhenkisyys on yksi syy lopettaa liikuntaharrastus teini-iässä.

Samassa iässä kavereiden kanssa vietetty aika internetissä ja kaduilla lisääntyy. Tietokoneruudun äärellä viihtyvät nuoret ovat tyytymättömämpiä omaan terveyteensä.

Vajaat 15 prosenttia nuorista ei liiku lainkaan. Erityisen vähän liikkuvat nuoret, jotka eivät opiskele tai ovat käyneet vain peruskoulun. Myös vanhempien tulotaso ja äidin koulutus vaikuttavat nuoren liikkumiseen murrosiässä.

– Eri tutkimusten perusteella äidin korkea koulutus vaikuttaa myönteisesti lapsen itsetuntoon ja siihen, miten kotona kannustetaan, nuorisotutkija Sami Myllyniemi arvioi.

Monella nuorella kiinnostus liikuntaan syttyy uudestaan 25-29-vuotiaana.

Nuorten vapaa-aikatutkimukseen on haastateltu yli 1200:aa 7-29-vuotiasta suomalaista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.