Mainos

Lastenkotinuorten jälkihuolto vähäistä

Vuosikausien kasvatustyö saattaa valua hukkaan, jos nuori jätetään yksin itsenäistymisen kannalta ratkaisevassa elämänvaiheessa.

Useat lastenkodeissa asuneet nuoret jäävät ilman jälkihuoltopalveluja muutettuaan pois lastenkodista.

Lastensuojelulain mukaan kunnilla on velvollisuus järjestää nämä palvelut nuorille, mutta hyvin usein ne eivät tavoita heitä, kertoo tutkija Eeva Timonen-Kallio Turun yliopistosta. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa lastenkotinuorten kasvatus- ja ohjaustyön menetelmistä.

Nuoret ovat lastensuojelun jälkihuoltopalveluiden piirissä, kunnes täyttävät 21 vuotta. Lastenkodeista muutetaan yleensä pois viimeistään 18-vuotiaina.

Suomen lastenkodeissa asuu tällä hetkellä noin 8000 lasta. Timonen-Kallion mukaan vuosikausien hoito- ja kasvatustyö voi mennä hukkaan, jos nuori jätetään yksin itsenäiseksi aikuiseksi kasvamisen kannalta ratkaisevassa elämänvaiheessa.

Nuoret tarvitsisivat tukea muun muassa arjen ja toimeentulon järjestämisessä sekä koulutukseen hakeutumisessa.

- Nuoret tarvitsisivat sosiaaliseen kasvattamiseen koulutetun tukihenkilön, joka opastaisi asioissa, joissa yleensä vanhemmat auttavat nuorta, Timonen-Kallio ehdottaa.

Timonen-Kallion mielestä tukitoimet ovat tällä hetkellä liian kaukana nuorten arjesta, eikä niistä tiedoteta tarpeeksi hyvin.

- Sekä nuoret että sosiaalityöntekijät ovat yhtä lailla epätietoisia siitä, minkälaisia jälkihuollon palvelujen pitäisi olla.

Lastensuojelun keskusliitto on julkaissut lastenkotinuorten jälkihuollon parantamiseksi oppaan, jossa annetaan neuvoja erityisnuorten kanssa työskenteleville. Opasta voi tilata liitosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.