Mainos

Lastensuojelun Keskusliitto: Hoitotakuu sopisi lastensuojeluun

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä hoitotakuu voisi sopia myös lastensuojeluun.

Sanomalehti Kaleva kertoi tänään, että lastensuojeluun kaavaillaan hoitotakuun kaltaista järjestelmää. Lehden tietojen mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) alkaisi säännöllisesti kerätä kunnilta tietoja lastensuojelulain aikarajojen noudattamisesta.

– Kyllä hoitotakuuta kannattaa ehdottomasti harkita, sillä hoitotakuu on purrut hyvin terveydenhoidossa, sanoo toiminnanjohtaja Seppo Sauro.

Sauron mukaan lastensuojelun hoitotakuu liittyy lausuntokierroksella olevaan sosiaalihuoltolain uudistamiseen.

Kunnille ei nykyisin Sauron mukaan tule kunnon sanktioita, jos ne eivät noudata lastensuojelulaissa määriteltyjä aikarajoja.

– Jos asenne ja käsitys on, ettei se niin nuukaa ole, niin lakihan on silloin yhtä tyhjän kanssa. Hoitotakuu voisi tehostaa toimintaa.

Nykyään lastensuojelulain määräaikojen noudattamista valvovat aluehallintovirastot ja Valvira. Valvontataso kuitenkin vaihtelee eri puolilla Suomea.

Kalevan mukaan uusia järjestelmä otettaisiin käyttöön vuoden 2020 tienoilla.

Uudessa mallissa tietoa kerättäisiin säännöllisesti puolen vuoden tai vuoden välein.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.