Mainos

Lauhan talven tulos: Linnut valmistautuvat jo pesintään

Lintujen keväinen viserrys on ihmetyttänyt kansalaisia viime viikkoina. Lintuasiantuntijan mukaan lämmin sää on saanut linnut valmistelemaan jo pesintää.

Moni suomalainen on höristänyt aamusella korviaan, kun talvisesta harmaudesta on kantautunut iloista lintujen laulua. Tarkkakorvainen on saattanut erottaa esimerkiksi talitintin, viherpeipon, keltasirkun ja mustarastaan äänet.

Maailmankirjat eivät ole kuitenkaan sekaisin, vaan ilmiöön on yksinkertainen selitys: Lauha sää saa linnut laulamaan vaikkapa sitten sydäntalvella. Laululla linnut valmistautuvat pesintään, eli pesän rakentamiseen, perheen perustamiseen, munimiseen ja poikasten kasvattamiseen.

– Koittaapa lauha sää helmi- tai huhtikuussa, se saa lintujen hormonit hyrräämään. Laulu on syytä aloittaa hyvissä ajoin, että naapurit ymmärtävät, että tämä paikka on muuten jo varattu, Lintujärjestö Birdlifen tiedottaja ja Linnut-lehden päätoimittaja Jan Södersved kertoo.

Kova pakkanen hiljentäisi linnut vielä tehokkaasti.

– Silloin linnuille tulevat muut asiat mieleen. Sitten lähinnä kerätään ruokaa, että selvitään pakkasjaksosta.

Ensimmäisenä pesii kaupunkipöllö – talvimunat pyöräyttää sinisorsa

Linnut eivät periaatteessa ryhdy pesimään näin aikaisin, vaikka helleaalto yllättäisi. Södersvedin mukaan ensimmäiset kaupunkiympäristössä asuvat lehtopöllöt ja viherpeipot voivat tosin aloittaa pesintänsä jo näihin aikoihin, jopa aiemmin.

– Kotipihojen tiaiset, jotka saattavat visertää keväisestikin, aloittavat pesintänsä vasta huhtikuussa, Södersved selvittää.

Pikkulintujen munien puolesta ei siis tarvitse olla vielä huolissaan. Sinisorsat ja kesykyyhkyt saattavat sen sijaan harhautua munimaan vaikka talvella, jos olot ovat otolliset. Samalla tuhlautuu arvokasta lintuenergiaa.

– Munien munimiseen ja niiden hautomiseen menee aika lailla energiaa. Mutta kun muniminen tapahtuu esimerkiksi jo joulukuussa, sorsa tekee keväällä varmasti taas uuden munapesyeen. Voi olla, että se ei ole ihan yhtä suuri kuin ensimmäinen, mutta ihan varmasti se tekee uuden yrityksen.

Linnuilla takana helppo talvi

Suomessa talven yli eläville linnuille talvi on ollut kaiken kaikkiaan helppo.

– Pakkasjakso alkoi sen verran myöhään, että päivä oli pidentynyt ja ruokailuun käytettävissä olevaa aikaa oli näin ollen enemmän. Myös viime päivät ovat olleet taas hyvin leutoja, lähestulkoon keväisiä. Voisi olettaa, että linnut ovat selvinneet talvesta tähän asti hyvin ja ovat hyvässä kunnossa alkavaa kevättä varten. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.