Mainos

Laukkanen hämmentyi Wikileaks-vuodosta

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Markku Laukkanen (kesk.) on hämmentynyt Wikileaks-tiedoista ja entisen puhemiehen Paavo Lipposen (sd) roolista. Ilta-Sanomien mukaan Lipponen oli yksi lähde, jonka kanssa käytyjen keskustelujen perusteella Yhdysvaltain Helsingin lähetystön kakkosmies laati raportin Venäjän ja Suomen presidenttien tapaamisesta joulukuussa 2004.

- Puhemies informoitiin hyvin nopeasti tämän matkan jälkeen Tasavallan presidentin kanslian suunnasta, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle ei kerrottu asioista mitään, mutta puhemiehen kautta ulkovaltojen edustajalle meni hyvin seikkaperäinen selostus.

Laukkasen mukaan ulkoasiainvaliokunnassa jo aiemmin kiinnitetty huomiota presidenttiä koskevaan parlamentaariseen vajeeseen. Laukkanen vaatii tapaa, jolla myös eduskunta saisi tietoja presidentin tapaamisista.

- Valiokunnan huoli on aiheellinen, että presidentin kahdenväliset keskustelut ulkovaltojen edustajien kanssa pitäisi olla parlamentaarisen seurannan piirissä.

Laukkanen pohdiskelee myös, onko Wikileaksilla uutta tietoa Paavo Lipposen Yhdysvaltain vierailusta 2003 ja väitteistä Suomen liittämisestä Irakin vastaiseen sotakoalitioon. Presidentin kansliasta vuodetut Irak-gate -paperit johtivat kesäkuussa 2003 pääministeri Anneli Jäätteenmäen pikaeroon.

- Jos tällaisia tietoja alkaa tulla julki, herää kysymys onko meillä tällä hetkellä käytettävissä oikeat dokumentit ja oikea sisällöllinen tieto siitä, mitä 2003 vaalien alla ja vaalien jälkeen tapahtui. Onko jossain olemassa sellaisia muistioita, jotka joko vahvistavat Lipposen tai Anneli Jäätteenmäen tulkitaan niistä keskusteluista.

Tuomioja ja Salolainen eivät pidä Wikileaks-tietoja dramaattisina

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd) ei näe Wikileaks-vuodoissa mitään hämmästyttävää.

- Se oli normaalia raportointia, jossa lähetystö hankkii useista lähteistä tietoja ja kokoaa tuollaisen katsauksen.

Tuomioja ei myöskään kummastele Lipposen antamia tietoja.

- Oletan, että tietysti puhemies ja presidentti ovat keskustelleet keskenään ja ovat tietoisia tällaisesta informaatiosta.

Tuomiojan mukaan muut valtiot ovat kiinnostuneita valtionpäämiesten välisistä keskusteluista. Niitä voidaan myös referoida soveltuvin osin. Entinen ulkoministeri korostaa Suomen roolia aiemmin Neuvostoliiton ja nyt Venäjän asiantuntijana.

- Kyllä meillä on edelleen tällainen maine erityisinä Venäjä-tuntijoina ja toivoisi, että sillä olisi myös katetta.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ja entisen suurlähettilään Pertti Salolaisen (kok.) mielestä Wikileaksin vuotamia asiakirjoja ei ole tarkoitettu julkisuuteen. Asiakirjavuodot vaikeuttavat luottamuksellisten keskustelujen käymistä. Myös Salolainen uskoo, että aineisto on mennyt amerikkalaisille luvan kanssa. Jostain Salolainenkin yllättyi.

- Ehkä vähän yllätti kuinka laajalla rintamalla tietoja on annettu ja aika yksityiskohtaisia tietoja.

Katso Matti Maunun juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.