Mainos

Laulaminen helpottaa surua

Säännöllisistä kuoroharjoituksista voi olla apua masentuneelle tai lähiomaisen kuolemaa surevalle. Eri tutkimuksissa on todettu, että laulamisella on usein yhteys positiivisiin hormonaalisiin muutoksiin ja hyvinvoinnin kokemukseen, kertoivat tutkijat eilen Tieteen päivien paneelikeskustelussa Helsingissä.

Musiikkiterapian professori Jaakko Erkkilän mukaan musiikilla on jopa hämmästyttävän suuri fyysinen vaikutus muun muassa aivoihin.

Musiikkitieteen tohtori Ava Nummisen mukaan musiikki ja laulaminen parantaa esimerkiksi dementoituneiden vanhusten vuorovaikutusta hoitajien kanssa ja vähentää käyttäytymishäiriöitä.

Laulamisen myönteiset vaikutukset riippuvat kuitenkin siitä, kokeeko itse osaavansa laulaa. Nuotin vierestä laulajienkaan tilanne ei ole toivoton, sillä nykytiedon mukaan säveltarkkuutta voi kehittää vielä aikuisenakin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.