Mainos

Kultarannan keskustelut jatkuvat

Keskustelu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta jatkuvat presidentin kesäasunnolla Kultarannassa. Eilen alkaneessa ulkopoliittisessa keskustelutapahtumassa pureudutaan erityisesti puolustusasioihin.

Tänään puheisiin odotetaan nousevan erityisesti Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Suomen-vierailu sekä eiliset venäläisen ex-kansanedustajan Sergei Markovin Hufvudstadsbladetin haastattelussa esittämät kommentit.

Markov esiintyi presidentti Vladimir Putinin neuvonantajana ja varoitti Suomea Nato-jäsenyyden vaaroista. Hän myös piti Suomea yhtenä Euroopan venäläisvastaisimmista maista.

Eilen presidentti Sauli Niinistö korosti eurooppalaista puolustusta, mutta piti tärkeänä myös Suomen oman puolustuksen kehittämistä. Hän puhui myös tällä hetkellä vallitsevasta syvästä epäluottamuksesta idän ja lännen välillä.

– On hyvä, että asiasta käydään nyt laajempaa keskustelua. Euroopan puolustus on ollut melko kehittymätöntä. EU:n puolustuspolitiikan syventäminen on tarpeellista myös sellaisten tilanteiden varalle, että Yhdysvallat ei ole aina mukana. Euroopan pitäisi seistä omilla jaloillaan, sanoo Huomenta Suomessa vieraillut dosentti Arto Nokkala Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Perjantaina MTV:lle myöntämässään erikoishaastattelussa presidentti Sauli Niinistö ennusti, että Nato-jäsenyys nousee keskusteluissa voimakkaasti esille.

Niinistön mukaan tarkoitus on muun muassa pohtia, mitä Suomen Nato-jäsenyys tarkoittaisi käytännössä.  

Dosentti Nokkalan mukaan Naton vahvuus on siinä, että  sillä on erilaisia rakenteita, joita EU:lta puuttuu. Tällainen on esimerkiksi yhteisen puolustamisen johtaminen.

Nokkalan mukaan Euroopan viimeaikaiset kriisit itsessään eivät ole tulleet yllätyksenä, mutta tapahtumakulussa on ollut useita yllättäviä piirteitä, kuten Ukrainan presidentin syrjäyttäminen ja Krimin liittäminen Venäjään.

– Venäjän poliittinen strategia on jo kauan ollut läntisen vaikutuksen patoaminen erityisesti niissä maissa, jotka ovat Venäjän omien intressien kannalta tärkeitä, sanoo dosentti Arto Nokkala Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.