Mainos

Lehdet: Ex-päällikkö syyttää Sähköliiton johtajaa ajojahdista

Pitkään jatkuneet henkilökiistat johtivat viestintäpäällikön erottamiseen Sähköliitossa, kirjoittavat Sanoman maakuntalehdet.

Erotettu Paavo Holi syyttää liiton puheenjohtajaa Martti Alakoskea ajojahdista ja työpaikkakiusaamisesta.

Alakoski pitää väitteitä käsittämättöminä.

Lehtien mukaan Holi pyysi yhdessä kollegansa kanssa kiistan sovittelijaksi SAK:n puheenjohtajaa Lauri Lylyä, joka on Sähköliiton entinen puheenjohtaja. Lyly kuitenkin kieltää saaneensa kutsun.

Alakosken mukaan Holi ei pystynyt hoitamaan esimiehen tehtäväänsä ja hallitukselle jäi vain yksi vaihtoehto.

Holi sanoo aavistaneensa irtisanomispäätöksen ja arvostelleensa liiton hallitusta.

– Toimistossa kaikki ovat hiipineet varpaillaan jo pitkään. Alakosken vastustajia on lyöty mielin määrin, hän sanoo Sanoman maakuntalehdille.

Samankaltaista kiistaa puitiin hiljattain toisessa SAK:n jäsenliitossa, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitossa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.