Mainos

Lehti: Kiinalaisia matkailijoita yhä enemmän Suomessa

Kiinalaiset voivat nousta Suomessa vielä venäläisiäkin merkittävämmäksi matkailijaryhmäksi, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat. Turisteille arvonlisäveroja palauttavan Global Blue Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Luttinen sanoo, että kiinalaiset ovat ostosmatkailijoina Euroopassa jo ohittaneet venäläiset.

– Vaikka kiinalaisten osuus täällä on pieni, se kasvaa voimakkaasti Euroopassa ja myös Suomessa.

Kiina käytti aikaisemmin vain ryhmäviisumeja, joita myönnettiin esimerkiksi valtion tai kommunistipuolueen edustajille.

Nyt maan kansalaiset saavat myös henkilökohtaisia viisumeja, mikä on vilkastuttanut turismia.

– On laskettu, että Kiinasta olisi tulossa sata miljoonaa potentiaalista matkailijaa, arvioi toimitusjohtaja Kari Luttinen.

Tax-free-kauppa hyötyy kiinalaisten anteliaisuudesta. Matkailijan odotetaan vievän tuliaisia koko lähipiirilleen. Japanilaiset noudattavat samaa tapaa.

– Venäläiset sen sijaan ostavat vain itselleen ja perheelleen, eivät sukulaisille.

Toistaiseksi tax-free-bisnes Suomessa on täysin venäläisvetoista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.