Mainos

Lehti: Nopeusrajoitukset leikkaisivat liikennepäästöjä rajusti

Koko vuoden jatkuvat talvinopeusrajoitukset leikkaisivat Suomen liikennepäästöjä oletettua rajummin.

Sanomalehti Länsi-Suomen mukaan talvinopeusrajoitusten jatkaminen ja nopeusvalvonta vähentäisivät henkilöliikenteen hiilidioksidipäästöjä viisi prosenttia. Aiemmin laskelmat ovat olleet kaksi ja puoli kertaa pienempiä. Vaikutus on jopa kymmeniä kertoja suurempi kuin tähän mennessä päätettyjen biopolttoainetavoitteiden.

Laskelman tehnyt Tampereen teknillisen yliopiston erikoistutkija Hanna Kalenoja arvioi, että rajoitukset säästäisivät henkilöliikenteessä 180 miljoonaa litraa polttoainetta. Kalenojan mukaan myös rekkapuolelta voisi säästyä yli 50 miljoonaa litraa dieseliä.

Nopeusrajoitusten vaikutusta liikennepäästöihin tarkasteltiin viisi vuotta sitten Tekesin Climtech-ohjelmassa. Länsi-Suomi löysi raportista kuitenkin puutteita, jonka vuoksi lehti pyysi Kalenojaa perehtymään toisen tutkijan tuloksiin.

Alhaisempia nopeusrajoituksia on esitetty päästöjen vähentämiseksi useissa Euroopan maissa. Viimeksi nopeuksien leikkaamista käsiteltiin Saksassa, jossa liittokansleri Angela Merkel torppasi kuitenkin ehdotuksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.