Mainos

Lehti: Oikeusministeri epäröi tasa-arvoisen avioliittolain esittelyä – "Vaikea itselleni ja puolueelle"

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) epäröi tasa-arvoisen avioliittolain esittelyä, Kouvolan Sanomat kertoo. Lindström pitää yhtenä vaihtoehtona sitä, että hänen sijaisensa esittelee asian valtioneuvostossa.

Valtioneuvoston toimintaa valvovasta oikeuskanslerin virastosta sanotaan Kouvolan Sanomille, että ministeri voi itse päättää, mitkä asiat hän esittelee valtioneuvostossa.

Lindström kertoo, että asia on vaikea hänelle itselleen ja perussuomalaisille puolueena. Puolue vastusti tasa-arvoista avioliittolakia lähes yksituumaisesti viime vuoden marraskuussa, jolloin edellinen eduskunta hyväksyi lakimuutoksen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi kesäkuun alussa STT:lle, että lain valmistelu jatkuu normaalisti. Tasa-arvoisen avioliittolain voi kumota vain uudella lailla, sillä edellinen eduskunta on jo hyväksynyt muutoksen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.