Mainos

Lehtinen: Asuntolainan korkovähennystä ei kannata sorkkia

Verojärjestelmää uudistavan Hetemäen työryhmän raportista on noussut suuri häly. Ryhmä esitteli eilen suunnitelmiaan ja eniten huomiota on saanut mahdollinen asuntolainan korkovähennysoikeuden poistaminen. MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan työryhmä ei ole kuitenkaan käsitellyt eikä tutkinut asiaa, saati sitten kaavaillut vähennysoikeuden poistamista.

Myös veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kummastelee asuntolainan korko-oikeuden putkahtamista esille tyhjästä. Vaikka vähennysoikeus ei siis näillä näkymin ole höylän alla, katsoo Lehtinen aiheelliseksi puolustaa asuntolainan korkovähennystä.

- Asuntolainan korkovähennys on Suomessa erittäin laajapohjainen vähennys. Se on hyvin tärkeä tavallisen kansalaisen taloudenpidossa. Asunnon osto on suurin hankinta useimpien suomalaisten elämässä, joten pitää olla hyvin varovainen, kun heiluttelee asunnon ostajan asemaa, Lehtinen varoittelee.

Lehtisen mukaan asuntolainan korkovähennysoikeuden merkittävyyttä ei vähennä se, että sen hyöty on melko pieni nykyisen matalan koron aikana.

- Minusta korkovähennyksessä tärkeä asia on se, että korkovähennyksellä tuetaan velkaa tarvitsevan asunnonostajan asemaa verrattuna esimerkiksi perintörikkaaseen tai sellaiseen, jolla valmiiksi on varoja. Täytyy varoa, ettei lähdetä heikentämään juuri velkaa tarvitsevien asemaa asuntomarkkinoilla, Lehtinen jatkaa.

Esillä on ollut myös arvioita, joiden mukaan asuntojen hinnat laskisivat, jos asuntolainojen korkovähennysoikeus poistettaisiin. Lehtinen ei vakuutu arvosta , vaan korostaa monimutkaisia mekanismeja, joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen

- Jos omistusasuminen tehtäisiin vähemmän kannattavaksi, niin ihmiset etsisivät vuokra-asuntoja, joita ei ole. Näin voitaisiin siis aiheuttaa merkittävää nousua vuokriin tätä kautta. Asuntomarkkinavaikutukset ovat hyvin ongelmallisia, jos tätä korkovähennystä lähdetään heiluttelemaan, Lehtinen ennustaa.

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtaman verotyöryhmän tehtävä on karsia verovähennysviidakkoa ja toisaalta etsiä sopivia veronkorotuskohteita valtiontalouden paikkaamiseksi.

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 8.9.2009)

Katso Leea Ollikaisen juttu (Seitsemän uutiset 8.9.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.